"Tieteellinen sensaatio" – Sveitsistä löytynyt muumio paljastui Boris Johnsonin esiäidiksi

Sveitsiläiskirkosta löydettiin 43 vuotta sitten muumio, jonka henkilöllisyys on viimein saatu selville. Sukututkimuksessa kävi ilmi, että 1700-luvulla eläneen naisen jälkeläisiin kuuluu Ison-Britannian ulkoministeri Boris Johnson.

Perinnöllisyystieteilijät ja sukututkijat tutkivat pitkään mysteerisen muumion alkuperää eri menetelmillä, kunnes mysteeri saatiin selville. Esimerkiksi vaatteiden ja hautapaikan perusteella voitiin päätellä, että kyseessä oli vauras henkilö.

Lopulta dna-tutkimusten perusteella voitiin vahvistaa, että ruumis kuuluu Anna Catharina Bischoffille, joka syntyi 1719 Strasbourgissa ja kuoli Baselissa 1787. Bischoff oli vain 142 senttimetriä pitkä. Hän meni naimisiin 19-vuotiaana ja sai seitsemän lasta, joista tosin vain kaksi selvisi hengissä aikuiseksi asti.

Kuoli todennäköisesti kuppaan

Bischoff kuoli 68-vuotiaana, todennäköisesti kuppaan. Kun hänen jälkeläisiään alettiin tutkia, paljastui yhdeksi jälkeläisistä Boris Johnson, Ison-Britannian ulkoministeri.

Johnson on kommentoinut Twitterissä olevansa innoissaan löydöksestä. Kommentteja on saatu myös muilta jälkeläisiltä.

– Minun piti tottua ajatukseen, aluksi se oli sokki. Siinä meni aikaa, että ymmärsin tiedon tärkeyden, Bischoffin jälkeläinen Rosemariy Brobst-Rhyner kommentoi asiaa.

Muumiota tutkineiden tutkijoiden mukaan on poikkeuksellista, että henkilöllisyys pystytään selvittämään ruumiista, joka löydetään ilman suurempia viitteitä sen taustasta. Muumioiden tutkimisessa yleinen lähtöasetelma on, että tiedetään ruumiin olleen faarao tai muu hallitsija.

– Tämä on tieteellinen sensaatio. Ensimmäistä kertaa sukututkija ja perinnöllisyystieteilijät onnistuivat identifioimaan henkilön, josta ei tiedetty aluksi juuri mitään, Gerhard Hotz Baselin luonnonhistoriallisesta museosta sanoo.

Juttua muokattu 19.48: Lisätty Johnsonin kommentti.

Katso myös: Toimittaja tökkäsi Britannian ulkoministeriä mikrofonilla poskeen

Auts! Toimittaja tökkäsi Britannian ulkoministeriä poskeen mikrofonilla 0:33

Lue myös:

    Uusimmat