Tiesitkö tätä: WLAN-laitteet vääristäneet säähavaintojen tekemistä

Useissa Euroopan maissa on havaittu 5 GHz:n taajuudella toimivien langattomien WLAN-lähiverkkojen aiheuttavan häiriöitä samalla taajuusalueella toimiville säätutkille.

Viestintävirasto kertoo, että kyseisiä häiriöitä on esiintynyt erityisesti Keski-Euroopan tiheään asutuilla alueilla, vaikka vaatimusten mukaan WLAN-laitteiden täytyy osata väistää säätutkien taajuuksia häiriöiden poistamiseksi.

WLAN-laitteiden aiheuttamat häiriöt estävät tai vääristävät säähavaintojen tekemistä.

Viestintävirasto ja muut eurooppalaiset markkinavalvontaviranomaiset tarkistivat WLAN-laitteita yhteisellä valvontakampanjalla. Kampanjaan osallistui markkinavalvontaviranomaisia 21 eri maasta.

Viranomaiset testasivat eri maista 64 laitemallia tunnetuimmilta laitemerkeiltä.

Viestintäviraston mukaan tulokset eivät mairittele WLAN-laitteiden valmistajia.

Lähes kaikista laitteista löytyi pakolliseksi määritelty ominaisuus, jonka avulla WLAN-laite väistää säätutkan signaalia sellaisen havaitessaan. Testien mukaan ominaisuuden sai kuitenkin joka kolmannessa laitteessa helposti kytkettyä pois toiminnasta. Useiden laitteiden valmistajat jopa ohjeistivat poistamaan ominaisuuden käytöstä, vaikka ominaisuuden sulkeminen ei edes paranna laitteiden suorituskykyä.

Vain viidennes testatuista laitteista osoittautui sekä teknisesti että merkintöjen osalta täysin vaatimustenmukaiseksi. Teknisesti puutteelliset laitteet on jo poistettu markkinoilta.

Lue myös:

    Uusimmat