Tiesitkö tätä allergioista?

Joka kevät useat toteavat, että allergiat vain pahenevat vuosi vuodelta. Tiesitkö, että allergioiden yleistymisen taustalla on useita hämmästyttäviä syitä?

Etenkin keväisin häiritsevät siitepölyallergiat ovat yleistyneet. Asiantuntijat ovat selvitelleet jo pitkään syitä yleistyneisiin allergioihin.

– Siitepölyn määrä on noussut, siitepölykaudet ovat pitkittyneet ja yhä useampi kärsii allergioista, allergioihin erikoistunut amerikkalaislääkäri Estelle Levetin kertoo.

Allergioiden syyt ovat erilaisia keväisin ja syksyisin

Vaikka allergioiden oireet ovat usein samankaltaisia sekä syksyisin että keväisin, saattavat syyt allergioiden takana olla täysin erilaisia. Kevätallergiat, jotka puhkeavat usein helmikuun lopusta heinäkuun loppuun johtuvat useimmiten siitepölystä, joka leviää puista ja heinäkasveista. Syksyisien allergioiden syyksi selviävät usein erilaiset pölyt ja homeet. Vähitellen keväisten ja syksyisten allergioiden välinen raja on hämärtymässä.

– Keväällä allergiat alkavat nykyään aiemmin ja syksyllä ne kestävät pidempään, kiitos ilmaston lämpenemisen, alaskalaisen astma- ja allergiakeskuksen johtaja Jeffrey G. Demain kertoo.

Siitepölyä on nyt enemmän kuin koskaan

Ilmaston lämpenemisestä johtuva hiilidioksidipitoisuuksien kasvaminen sekä kiihdyttää siitepölyn tuotantoa että lisää yksittäisen kasvin kykyä tuottaa siitepölyä. Hiilidioksidin vuoksi allergiat yleistyvät ja pahenevat.

– Allergeeneja on siitepölyssä nykyään enemmän kuin aikaisemmin, Demain kertoo.

Ilmaston lämmetessä ilmastosta tulee myös kosteampi. Kosteampi ympäristö on homeelle entistä parempi kasvualusta ja nykyään myös homeallergiat saattavat nostaa päätään jo keväällä.

Allergiat ovat yleistyneet

Amerikkalaisista ainakin kaksi kertaa useampi kärsii allergioista kuin 30 vuotta sitten. National Institutes of Healthin mukaan syynä tähän lienee juuri pidemmät siitepölykaudet.

Hygienia lisää allergia-alttiutta

Hygienian parannuttua entisajoista ihmisten vastustuskyky on heikentynyt. Nykypäivän bakteeripelko edesauttaa allergioiden kehittymistä, kun ihmisen vastustuskyky ei joudu arkielossa koetukselle.

– Immuunipuolustuksemme ylireagoi nykyään harmittomiinkin aineisiin, kuten siitepölyyn, Levetin tarkentaa.

Ruokavalio voi vaikuttaa allergioiden taustalla

Michiganin yliopiston professori Gary Huffnagle kertoo, että teollisesti valmistettujen ruokien sisältämien kuitujen ja vitamiinien vähyys on vaikuttanut nykyihmisten elimistön bakteeritasapainoon. Bakteeritasapainon muutos on lisännyt ihmisten alttiutta allergioille.


MTV3/Helmi

Lähde: Health.com

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat