Mainos

Tieliikennekuolemat vähenivät

Tieliikennekuolemat putosivat viime vuonna alhaisimmalle tasolle viiteen vuosikymmeneen.

Viime vuoden liikenneonnettomuuksissa menehtyi alustavien tietojen mukaan 389 ihmistä, mikä on 38 vähemmän kuin vuonna 1999. Kuolleiden määrä oli pienempi viimeksi vuonna 1952, jolloin kuoli 373 ihmistä. Loukkaantuneitakin oli viime vuonna yli 500 vähemmän kuin vuonna 1999. Kaikkiaan liikenneonnettomuuksissa loukkaantui viime vuonna lähes 8500 ihmistä.

Eniten liikennekuolemia sattui heinäkuussa, jolloin kuoli 48 ihmistä. Vähiten kuolonuhreja oli puolestaan maaliskuussa, yhteensä 16. Yli 60 prosenttia kuolonuhreista oli liikenteessä henkilöautolla. Kuolonuhrien lukumäärän perusteella seuraavaksi vaarallisinta oli olla liikenteessä pyörällä tai jalan. Kaikista kuolleista kaksi kolmannesta oli miehiä.

Alueellisesti eniten tieliikennekuolemia sattui Uudellamaalla ja vähiten kuolonuhreja oli Ahvenanmaalla sekä Keski-Pohjanmaalla. Liikennekuolemien määrä nousi vain ikäryhmässä 55-74 vuotta.

Kuolleiden ja loukkaantuneiden määriä on verrattu vuoden 1999 joulukuun ennakkotietoihin. Luvut perustuvat poliisin Tilastokeskukselle toimittamiin onnettomuustietoihin.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.