Tiehallinto ennustaa rauhallista joululiikennettä

Liikennemäärät jäävät Tiehallinnon arvion mukaan totuttua alhaisemmaksi lyhyiden pyhien vuoksi.

Tiehallinto odottaa maanteille rauhallista joulua. Liikenteen odotetaan sujuvan maanteillä lähes ilman hidastuksia, sillä monet viettävät lyhyen joulunajan kotonaan. Tiehallinnon ennusteen mukaan joulun liikennemäärät jäävät vain noin puoleen juhannusliikenteestä.

Joulun meno- ja paluuliikenne keskittyvät tänä vuonna molemmat yhdelle päivälle, aatonaattoon ja Tapaninpäivään. Jouluaaton liikenteestä odotetaan vilkasta aamupäiväksi. Tiehallinnon liikennepäällikkö Jorma Helin arvioi, että jonkin verran jonoja saattaa syntyä Etelä-Suomen pääteille sekä meno- että paluuliikenteen vilkkaimpina tunteina. Joululiikennettä kun hankaloittavat pimeys sekä mahdollisesti huono sää ja keli.

Tiehallinto hoitaa vilkkaimpia teitä tehostetusti joulun meno- ja paluuliikenteen aikana. Joulun viettäjät lähtevät liikkeelle torstaina heti puolesta päivästä alkaen aina kello 18:aan asti. Eniten on liikennettä Etelä-Suomen pääteillä ja erityisesti Helsingistä pohjoiseen johtavilla valtateillä kolme Tampereelle sekä neljä Lahteen ja Heinolaan. Muilla teillä liikennettä on vähemmän, mutta vilkkaimmat ajat osuvat likimain samoihin ajankohtiin.

Jouluaattona, perjantaina, maanteillä on vilkasta kello 10:n ja 13:n välillä. Pitkämatkaisen liikenteen lisäksi taajamien lähellä on runsaasti asiointiliikennettä sekä torstai-iltana että perjantaina aamupäivällä. Jouluaaton iltapäivänä hautausmaiden ympäristössä on paljon liikennettä ja vähän ruuhkaistakin.

Paluuliikenne voi jonoutua

Joulun paluuliikenne on Tiehallinnon ennusteen mukaan huipussaan Tapaninpäivänä sunnuntaina kello 14:n ja 19:n välillä, jolloin liikenne saattaa ajoittain vähän jonoutua. Nopeuksien ei kuitenkaan odoteta hidastuvan normaalista.

Aiempien vuosien tapaan joulun ja uudenvuoden välissä itään menevä raskas liikenne ruuhkautunee raja-asemilla kilometrien mittaisiksi jonoiksi, jotka haittaavat henkilöautoliikennettäkin. Tiehallinnon internetsivuilta löytyvät ajantasaiset keli- ja liikennetiedot sekä kamerakuvat eri puolilta Suomea. Lisäksi useat radiot tiedottavat joululiikenteestä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat