Tiedotustilaisuus veden alla Mustasaaressa

Mustasaaressa, Raippaluodon edustalla järjestettiin tänään Suomen ensimmäinen vedenalainen tiedotustilaisuus.

Aiheena olivat meren pohjien luontoarvot. Pohjien arvokkaat elinympäristöt tunnetaan toistaiseksi huonosti ja monet niistä ovat vaarassa tuhoutua tiedonpuutteen takia.

- Veimme tiedotustilaisuuden sinne, missä teemme työtämme eli merenpohjan kartoituksia. Tilaisuuden pitopaikka korostaa sitä, kuinka huonosti vedenalainen maailma tunnetaan, perusteli meribiologi Essi Keskinen Metsähallituksesta.

Paineet merialueiden hyödyntämiseen kasvavat koko ajan. Esimerkiksi väylien ruoppaus, soranotto ja merituulivoimaloiden rakentaminen voivat tuhota vedenalaista luontoa.

Koska vasta pieni osa merenpohjista on kartoitettu, suojelu- ja käyttöpäätöksiä varten ei ole tarjolla riittävästi tietoa. Jo nyt monia arvokkaita alueita on saatettu menettää.

Uusi tekniikka nopeuttaa kartoitusta

Merenpohjien kartoitus sukeltamalla, kaikuluotaamalla ja kuvaamalla on erittäin hidasta.

Vaasan ulkosaaristossa ja Uumajan edustalla kokeillaan tänä kesänä uutta nopeampaa kartoitusmenetelmää. ULTRA-hankkeessa selvitetään, voiko vedenalaisen luonnon kartoitusta tehdä lentokoneesta kaukokartoituksena laser-tekniikalla. Jos tämä onnistuu, laserkeilauksella pystyttäisiin päivässä tutkimaan alue, jonka tutkimiseen kaikuluotaimella kuluisi kuukausi, videokuvauksilla vuosi ja sukeltamalla kymmenen vuotta.

Tänä kesänä myös kartoitetaan merenpohjia seitsemällä saariston suojelualueella. Tarkoitus on tehdä ehdotuksia uusien vedenalaisten Natura-suojelualueiden perustamiseksi.

Kaikki Suomen aluevesi- ja talousvyöhykkeen merenpohjat - yhteensä yli 50 000 neliökilometriä - on tarkoitus saada kartoitettua vuoteen 2014 mennessä.

SUKELLA MUKAAN TIEDOTUSTILAISUUTEEN

Lue myös:

    Uusimmat