Tiedon puute lisää raskausajan pelkoja

Tiedon puute, toisilta kuullut ja omat kielteiset kokemukset lisäävät raskaana olevien naisten pelkoja. Pelot liittyvät pääasiassa synnytykseen sekä lapsen hyvinvointiin, mutta naiset voivat pelätä myös hoitohenkilöstöä ja tulevia perhe-elämän muutoksia, ilmenee terveystieteiden maisteri Hanna-Leena Melenderin väitöstutkimuksesta, joka tarkastetaan Turun yliopistossa tänään.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset naiset tuntevat olonsa melko turvalliseksi raskauden aikana, mutta raskauteen liittyy usein myös erilaisia pelkoja. Altteimpia peloille ovat naiset, joiden raskauden kulkuun liittyy ongelmia. Pelkoja on myös ensisynnyttäjillä ja niillä uudelleensynnyttäjillä, joilla on huonoja kokemuksia aiemmista raskauksista tai synnytyksistä.

Melenderin tutkimustulokset perustuvat 40 naisen haastatteluun ja kyselyyn, johon vastasi 329 naista.

Peloista puhuttava

Pelot näkyvät naisten elämässä muun muassa stressioireina. Pelkojen vuoksi osa naisista voi toivoa pääsevänsä keisarinleikkaukseen. Osalle taas leikkaus on pelon aihe. Melenderin mukaan äitiysneuvoloiden ja synnytysosastojen henkilökunta voi lieventää pelkoja.

-On tärkeää, että naiselta kysytään synnytykseen ja tulevaan äitiyteen liittyvistä tuntemuksista. Jos pelkoja on, niiden kohteista, syistä ja ilmenemistavoista on keskusteltava tarkemmin.

Hoitohenkilökunnan pitäisi kysyä, mitä naiset todella tietävät raskaudesta ja synnytyksestä ja mistä he haluaisivat lisää tietoa. Myös toisilta naisilta kuulluista kokemuksista ja niiden vaikutuksesta olisi hyvä puhua.
-Jotkut voivat tarvita pelkoihinsa intensiivisempää hoitoa, esimerkiksi terapiaa, mutta pelkoja osataan käsitellä myös äitiysneuvolassa, Melender toteaa.

(MTV3-STT)

Katso Riikka Väisälän juttu aiheesta
(Huomenta Suomi 05.06.2002)

Lue myös:

    Uusimmat