THL: Varaudu vakavaan influenssakauteen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehottaa suomalaisia varautumaan vakavaan influenssakauteen. Laboratorionjohtaja Thedi Zieglerin mukaan kaudesta on tulossa selvästi pahempi kuin viime vuodesta.

- Viime vuonna influenssakausi oli lievempi kuin luultiin, mutta tulevana talvena voi olla liikkeellä kolmea eri virusta, Ziegler varoittaa.

Nuo kolme ovat viime kaudesta tuttu H1N1-pandemiavirus, influenssa A-viruksen toinen alatyyppi eli H3N2 sekä influenssa B. Vakavaksi tulevan kauden tekee erityisesti H3N2-influenssavirus.

- H3N2-influenssakaudet ovat yleensä vakavampia kuin H1N1-talvet, Ziegler selittää.

Influenssakaudesta ei ole välttämättä kuitenkaan tulossa keskimääräistä pahempi. Zieglerin mukaan viime kauden lievät kokemukset ovat vain saaneet ihmiset unohtamaan influenssan vakavuuden.

Ruotsissa on puhuttu tulevan influenssakauden vievän satoja, ehkä tuhansia ihmishenkiä. Ziegler pitää arvioita perusteltuina.

- Ruotsin ennuste on ihan järkevä, koska influenssakausi on aina vakava asia, hän korostaa.

Epidemia joululomalla Suomeen

Euroopassa on toistaiseksi todettu yksittäisiä influenssatapauksia, mutta missään ei ole vielä epidemian merkkejä. Yleensä ensimmäiset influenssatapaukset tulevat Suomeen marraskuun aikana, mutta varsinainen epidemia alkaa usein vasta joulun aikana. Aikataulu näyttää Zieglerin mukaan pitävän tänäkin vuonna paikkansa.

Riskiryhmille rokote

THL suosittelee riskiryhmiin kuuluville rokotteen ottamista, mutta myös muiden kannattaa pohtia asiaa.

- Kannattaa pitää mielessä, että tällainen tyypillinen influenssa on myös muuten terveelle ihmiselle usein aika kova tauti, Ziegler opastaa.

Saataville oleva rokote sisältää kolmea eri viruskantaa, joista yksi on H3N2. Rokote suojaa myös sikainfluenssaa vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat