Saastuneesta lihasta kuollut 12 Tanskassa – "tuskin vaaraa Suomessa"

Tanskan listerioosiepidemiasta tuskin koituu vaaraa Suomeen, arvioi tutkimusprofessori Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Tanskassa 12 ihmistä on kuollut listeriabakteerin aiheuttamaan tautiin eli listerioosiin, kertoo maan elintarviketurvallisuusviranomainen. Suurin osa kuolemantapauksista on sattunut viime kuukausien aikana. Listerioosiin on sairastunut kaikkiaan parikymmentä ihmistä.

Listeriaa on löydetty pienen, Kööpenhaminan lähistöllä toimivan lihantuottajan Rullepolse-nimisistä leikkeleistä. 

– On epätodennäköistä, että tuotteita olisi kulkeutunut Suomeen, koska valmistamo on niin pieni, Salminen toteaa. 

Hänen mukaansa ensimmäisen tapauksen jälkeen syksyllä yrityksen tuotantolinja puhdistettiin, mutta omavalvonnassa huomattiin myöhemmin, että listeria oli yhä ongelma. 

– Valmistaja on nyt keskeyttänyt tuotannon. Mikäli tällä olisi vaikutusta Suomeen, tieto kyllä kulkee Tanskasta viranomaisteitä meille. 

Suomessa tällaisissa tapauksissa viranomaisvastuu kuuluu Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle, josta ei tiistaina tavoitettu ketään kommentoimaan asiaa. 

Jokainen altistuu jossain vaiheessa 

Salminen huomauttaa, että jokainen suomalainen altistuu jossain vaiheessa listeriabakteerille, sillä sitä on pieninä määrinä elintarvikkeissa jatkuvasti. 

– Ihan varmaan kaikki ovat sen tavanneet, mutta he eivät vain tiedä sitä. Terve ihminen pystyy sitä vastustamaan. 

Salminen muistuttaa, että listeriabakteerin lisääntymisen voi saada aikaiseksi kotikeittiössä ja pahimmillaan se voi aiheuttaa riskin perusterveellekin ihmiselle. 

– Jos esimerkiksi graavattua kalaa säilyttää liian pitkään alilämpöisessä jääkaapissa, voi käydä huonosti. 

Bakteeri aiheuttaa vakavimmillaan aivokalvontulehduksen tai verenmyrkytyksen, Salminen kertoo. Hänen mukaansa tautiin on olemassa antibioottihoito. 

– Tauti saatetaan kuitenkin tunnistaa huonokuntoisella potilaalla liian myöhään, jotta lääkkeet purisivat. 

Joka neljäs vakavan tautimuodon saanut menehtyy. 

Listerioosiin sairastui viime vuonna Suomessa noin 60 ihmistä. Viimeksi Suomessa kotona säilötyt suolasienet aiheuttivat epidemian vuonna 2006 ja viipaloitu lihatuote vuonna 2012.

 

Lue myös:

    Uusimmat