THL: Murto-osalle rokotetuista sikainfluenssan oireita

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkärin Markku Kuusen mukaan noin 10-20 prosenttia sikainfluenssaa vastaan rokotetuista saa flunssan kaltaisia oireita rokotteesta.

Oireet ovat kuitenkin lievempiä kuin itse sikainfluenssa ja menevät ohi nopeammin. Osa rokotetuista joutuu olemaan poissa töistä, mutta kuitenkin vähemmän aikaa kuin jos sairastuisi sikainfluenssaan.

Valtaosalle rokotetuista tulee sen sijaan paikallista kipua ja turvotusta rokotuskohtaan.

Kuusen mukaan rokotus ei altista sikainfluenssalle vaan vasta-ainetuotanto alkaa heti rokotuksen saamisen jälkeen.

Se, tuleeko rokotteesta flunssan kaltaisia sivuoireita, ei kerro mitään rokotteen antamasta suojasta. Suoja sikainfluenssaa vastaan kehittyy noin kahdessa viikossa.

Rokote kehittää kuitenkin suojan vain noin 90 prosentille rokotetuista. Pientä osaa se ei suojaa.

- Mikään rokote ei anna täydellistä suojaa, Kuusi painottaa.

Risikko puolustaa rokotuspäätöstä

Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) sanoo, että tämänhetkisen tiedon mukaan keväinen päätös käyttää valittua rokotetoimittajaa oli oikea.

Suomessa on noussut keskustelua siitä, että sikainfluenssarokotteet ovat viipyneet, tulleet tipotellen ja kuntien jakelu on vaihdellut paljon. Helsingissä on vältytty suurilta jonoilta, mutta esimerkiksi Kuopiossa, Oulussa ja Turussa on jouduttu jonottamaan. Pahimmillaan jonotus räntäsateessa on kestänyt tunteja.

Ministeri muistuttaa, että Suomi saa rokotetta ensimmäisten joukossa eivätkä muutkaan rokotetoimittajat ole olleet sen nopeampia.

Keskustelua on herättänyt myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n rooli rokotteen hankinnassa. Valmistaja on sen tutkimuskumppani ja rahoittaja. Risikon mukaan päätös rokotetoimittajasta valmisteltiin kuitenkin huolella.

- Pitää muistaa, että päätöksenteko on moniportainen. Meillä on sosiaali- ja terveysministeriössä oma työryhmä, joka valmistelee asiaa. Olen itsekin alan ihminen ja tein valmisteluvaiheessa paljon kysymyksiä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat