THL: Koronaviruksen takia sairaalahoidossa nyt vain kolme ihmistä – tartuntojen määrä kuitenkin tuplaantunut viikossa

1:06
Tartuntoja tulee Suomeen nyt eniten Balkanin maista ja Ruotsista – valtioneuvosto teki eilen päätöksiä mahdollisista lisärajoitteista matkustamiseen.

Suomessa on raportoitu 22 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteensä tartuntoja on nyt todettu 7 554.

Koronavirukseen liittyviä uusia kuolemia ei ole tänään raportoitu. Niitä on kaikkiaan 331.

THL:n mukaan koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa on kolme ihmistä, joista kukaan ei ole tehohoidossa.
Suurin osa tartunnoista on todettu Uudellamaalla, kaikkiaan 5 504 tartuntaa. Kaupungeista tartuntoja on eniten Helsingissä, missä on todettu 2 815 tartuntaa. Toiseksi eniten tartuntoja on Vantaalla (927) ja kolmanneksi eniten Espoossa (867).
Turussa on todettu 223 tartuntaa ja Tampereella 142 tartuntaa.

Eilen THL kertoi 20 uudesta vuorokauden aikana todetusta koronavirustartunnasta.

Tartunnat ovat olleet kahden viimeisen viikon aikana Suomessa selvässä nousussa. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja THL:n eilen aamulla pitämässä tiedotustilaisuudessa STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki kertoi viruksen tartuntamääriä kuvaavan R-luvun nousseen yli yhden. Tämä kertoo, että epidemia on kiihtymisvaiheessa.

Tartuntojen määrä on lähes tuplaantunut viimeisen seitsemän päivän tarkkailujaksona, kun verrataan edelliseen viikon mittaiseen jaksoon.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja