Therese Johaugin hirmuvire aiheutti harvinaisen hetken, norjalaistähti vaivaantui – "Minun kävi häntä sääliksi"

Rukalla ylivoimaisesti hiihtänyt Therese Johaug:"Olen todella iloinen" 1:08
Therese Johaugin kommentit MTV Urheilulle voitokkaan Rukan minikiertueen jälkeen.

Ukrainalaisen Julija Krolin kilpailu päättyi ennen aikojaan ylivoimaisen Therese Johaugin ansiosta Rukalla sunnuntaina. 

Krol lähti 10 kilometrin vapaan takaa-ajokisaan 74. sijalta. Hän ja 21 muuta hiihtäjää starttasivat aaltona kaksi minuuttia ja 45 sekuntia Johaugin jälkeen.  

Kisa oli Krolille raskas. Hänet liputettiin radan syrjään toiseksi viimeisellä 2,5 kilometrin lenkillään, sillä maalia lähestynyt ja kilpailun voittanut Johaug ohitti hänet kierroksella. 

– Huomasin lopussa, että saavutan Julijan. Se ei olisi ollut ongelma minulle, jos hänen olisi annettu hiihtää kisa loppuun, Johaug kommentoi Expressenin mukaan

Johaug muisteli, ettei todennäköisesti ole ollut vastaavassa tilanteessa aiemmin. 

– Rukalla hiihdetään vain 2,5 kilometrin lenkkiä, joten täällä tuo on todennäköisempää. Minun kävi häntä sääliksi. Hänen menonsa oli raskasta, Johaug totesi. 

Johaug dominoi normaalimatkoja viime kaudella ja kruunasi vuotensa kolmeen maailmanmestaruuteen Seefeldissä. Nyt hän jatkoi valtakauttaan Rukalla kahdella osakilpailuvoitolla ja minikiertueen ykköstilalla. 

– Hiihdän ehkä paremmin kuin koskaan, 31-vuotias Johaug summasi. 

Lue myös:

    Uusimmat