The Times-lehti selvitti lentokoneen räjäytystä yrittäneen taustan

Englantilaisen laatulehden mukaan viime lauantaina matkustajakoneen räjäytystä yrittänyt mies on islamin uskoon kääntynyt pikkurikollinen.

Britanniassa ilmestyvän The Times -lehden mukaan matkustajakoneen räjäytysaikeista pidätetty Richard Reid tunnetaan kotikirkossaan Abdel Rahimin nimellä. Lehden mukaan Reid tapasi käydä moskeijassa Lontoon eteläosassa Brixtonissa. Moskeijan edustaja Abdul Haqq Baker kertoi, että Reid ei hänen mielestään olisi pystynyt toimimaan omin päin. Baker arveli Reidin olleen pidätettäessä kokeilemassa uudenlaisen tekniikan käyttöä terrori-iskuissa.

Lehden tietojen mukaan Reidin isä on jamaikalainen ja äiti britti. Vuonna 1973 Britanniassa syntynyt Reid on tuomittu mm. pahoinpitelystä ja ollut tiettävästi useissa vankiloissa Britanniassa. Reid kääntyi The Timesin mukaan islamilaisuuteen vankilassa ollessaan.

Reid kävi moskeijassa yhdessä marokkolaista syntyperää olevan ranskalaisen Zacarias Moussaouin kanssa, kertoi The Times. Moussaoui ollaan asettamassa Yhdysvalloissa syytteeseen salaliitosta, joka liittyy 11. syyskuuta New Yorkissa ja Washingtonissa tehtyihin terrori-iskuihin.

Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjäviranomaisten mukaan Moussaoui osallistui samanlaisiin valmisteluihin kuin he, jotka toteuttivat syyskuun 11. päivän iskut. Moussaoui oli kuitenkin pidätetty jo elokuussa.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n entinen osastonjohtaja Vincent Cannistraro sanoi Daily Express -lehdessä tänään, ettei hän usko Reidin toimineen yksin ja omasta aloitteestaan. Cannistraron mielestä on selvitettävä, oliko Reidillä yhteyksiä Osama bin Ladenin al-Qaeda-verkostoon tai muihin terrorijärjestöihin.

Britannian poliisi kieltäytyi kommentoimasta The Timesin tietoja.

28-vuotias Reid pidätettiin lauantaina Yhdysvalloissa sen jälkeen, kun hän oli yrittänyt räjäyttää kengissään olleet räjähteet Pariisista Miamiin matkalla olleessa koneessa. Hän oli oikeuden edessä toissapäivänä Bostonissa.

NBC: Reid sai koulutusta Afganistanissa

Amerikkalaisen NBC-tv-yhtiön uutisisten mukaan Richard Reid sai koulutusta Osama bin Ladenin terroriristileirillä Afganistanissa. Eräät amerikkalaisten hallussa olevat al-Qaeda-sotavangit ovat kertoneet tunnistavansa Reidin ja tietävänsä tämän saaneen koulutusta al-Qaedan leirillä Afganistanissa, kertoi NBC nimettömiä amerikkalaisia tiedustelulähteitä lainaten.

Mikäli näihin tietoihin saadaan vahvistus, olisi tämä ensimmäinen selkeä todiste Reidin yhteyksistä al-Qaedaan. Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedottaja Bryan Whitman sanoi kuitenkin, ettei hän tiedä, että Reidin kuvaa olisi näytetty amerikkalaisten hallussa oleville sotavangeille.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat