The Beatles remasters

Beatles-fanit ovat odottaneet näitä levyjä hartaasti jo yli 20 vuotta. Siinä missä kaikki vähänkin merkittävät artistit ovat julkaisseet remasteroidut versiot levyistään (jotkut jopa useaan kertaan), on Beatles-albumeista ollut myynnissä vain vuosina 1987-1988 julkaistut versiot. Näitä 1980-luvun cd-huumassa pikaisesti tehtyjä levyjä pidetään yleisesti huonolaatuisina, ja myös levyjen design on selvästi tehty vasemmalla kädellä.

Beatlesin oma levy-yhtiö Apple on selvästikin tehnyt kaikkensa, jotta nyt kauppoihin tuleva uudet julkaisut täyttäisivät niille asetetut korkeat odotukset. Jokainen yhtyeen 13 albumista on paketoitu uudelleen tyylikkäisiin pahvikansiin. Esittelyvihkosissa on mukana kaikki alkuperäisillä levyillä julkaistut kuvat ja tekstit (muun muassa Magical Mystery Tour -levyn kannessa ollut hervoton sarjakuva), runsaasti ennen julkaisemattomia kuvia sekä tuoreet kirjoitukset levyjen teosta ja historiallisesta merkityksestä. Itse levyt on kuvitettu näköispainoksilla alkuperäisistä vinyylietiketeistä.

Varsinaista uudelleenmiksausta levyille ei ole tehty, ja levyiltä on turha hakea bonusraitoja. Yhtään uutta kappaletta tai ennenjulkaisematonta versiota ei levyiltä löydy. Ainoa lisämateriaali on levyille lisätyt dokumenttivideot levyjen tekemisestä.

Tästä huolimatta uusiin levyihin voi olla tyytyväinen. Vanhoissa levyissä kysymys oli lähinnä alkuperäismastereiden mekaanisesta siirtämisestä cd:lle. Nyt remasteroinnissa on nähty vaivaa, oikeiden soundien löytämiseksi on luotettu enemmän ihmiskorviin kuin moderniin tekniikkaan.

Remasterointi on tehty huolella, alkuperäisten masternauhojen digitoinnissa on äänitysten sävyjä korjattu hienovaraisesti, ja levyjä on huomattavasti miellyttävämpi kuunnella kuin ensimmäisiä cd-versioita. Sovitusten yksityiskohdat erottuvat paremmin, ja tuntuu siltä, kuin kerros pölyä olisi pyyhitty pois vanhojen nauhoitusten päältä. Levyjä tekee mieli kuunnella yksin hiljaisessa huoneessa.

Rahastamisen makua on kuitenkin yhtyeen kahdeksan vuotta kestäneen levytysuran paketoinnissa. Monien Beatles-fanaatikkojen mielestä 1960-luvulla julkaistut albumien monoversiot ovat ainoa oikea tapa kuunnella yhtyeen musiikkia.

Olisinkin toivonut, että nyt stereona julkaistut cd:t sisältäisivät myös monoversiot, jotka nyt julkaistaan erikseen omana, huomattavan kalliina The Beatles in mono -boksina. Samoin albumeilla julkaisemattomat singleraidat olisi hyvin voinut sijoittaa remastereille bonusraitoina. Nyt erikseen myytävä sisältö olisi mahtunut hyvin varsinaisten albumien kylkeen, varsinkin kun lyhyimmät niistä ovat vain noin 30 minuuttia pitkiä.

Tärkein on kuitenkin kohdallaan. Beatles-fanit voivat kuunnella näitä levyjä tyytyväisenä siitä, että heidän ei tarvitse enää odottaa "parempia" versioita levyistä, jotka järisyttvät musiikkimaailmaa 40 vuotta sitten ja joiden vaikutus jatkuu edelleen.

Please Please Me (1963)

Yhtyeen ensimmäinen albumi on kuuluisa siitä, että se äänitettiin yhden päivän aikana kymmenessä tunnissa. Ehkä juuri tästä johtuen levy kuulostaa konstailemattomalta ja tuoreelta, ja se kuuluu The Beatlesin -albumien parhaimmistoon.

Levyn suurimmat hitit olivat Britanniassa listakakkoseksi noussut Please please me ja USA:ssa vuotta myöhemmin ykköseksi päässyt Love me do, jotka molemmat olivat John Lennon/Paul McCartney originaaleja. Monissa maissa suuren suosion sai myös Isley brothers -cover Twist and shout, joka Suomessa nousi singleykköseksi. Levy julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa stereomuodossa cd:llä.

With the Beatles (1963)

Puoli vuotta edeltäjänsä jälkeen julkaistu kakkosalbumi sai jo enemmän studioaikaa (peräti 28 tuntia). Levyä edeltäneitä singlehittejä From me to you, She loves you ja I want to hold your hand ei sisällytetty albumille, eikä sen kappaletta julkaistu Britanniassa singlenä. Ensimmäisen levyn tavoin With the Beatles on tasaisen laadukas, ja Lennon/McCartney sävellykset (sekä yksi George Harrisonin sävellys) ovat tasapainossa levyltä löytyvien lainabiisien kanssa.

Parhaiten levyltä elämään on jäänyt Suomessa listaykköseksi noussut All my loving. Levyn mustavalkoinen kansikuva on yksi maailman tyylikkäimmistä levynkansista. Myös tämä levy on tähän asti ollut saatavilla vain mono-cd:nä.

A Hard day's night (1964)

The Beatlesin ensimmäisen elokuvan soundtrack koostuu puoliksi elokuvassa esitetyistä kappaleista. Nimikappaleen lisäksi tunnetuimmat kappaleet ovat Can't buy me love, And I love her ja I should have known better.

Vähemmän tunnetuista levyn kappaleista mainittakoon hieno Things we said today, jota Paul McCartney esittää yhä keikoillaan. Stereomiksaus tästä yhtyeen ensimmäisestä neliraitatekniikalla nauhoitetusta levystä on nyt ensimmäistä kertaa tarjolla cd-muodssa.

Beatles for sale (1964)

Vuosi 1964 oli nelikolle rankka, sillä elokuvan kuvausten ja soundtrackin lisäksi yhtye konsertoi Euroopan lisäksi Yhdysvalloissa ja Australiassa. Väsymys näkyy Beatles for sale -levyn kannessa ja jonkinasteinen uupumus kuuluu myös itse levyltä.

With the Beatles -levyn tapaan uuden levyn kappaleista ei yhtäkään julkaistu Britanniassa singlenä, eikä syksyn 1964 hittiä I feel fine sisällytetty albumille lainkaan. B-puolen aloitusraita Eight day's a week nousi kuitenkin listaykköseksi Yhdysvalloissa. A-puolen huippukohta on vahvasti Dylan-vaikutteinen I'm a loser. Näistä huippuhetkistä huolimatta Beatles for Sale -albumilta puuttui sen edeltäjien into ja energia. Nyt julkaistava stereo-versio korvaa aiemman mono-cd:n.

Help (1965)

Neljä ensimmäistä Beatles-levyä olivat varsin suoraviivaisia rock-albumeja, mutta Help-elokuvan soundtrack oli selvä lähtölaukaus yhtyeen uudelle kehitysvaiheelle. Levyn hitit Help ja Ticket to ride noudattavat vielä vanhaa tuttua poplinjaa. Selvästi uutta tyyliä edustivat sen sijaan Dylan-vaikutteinen You've got to hide your love away, jonka taustalla soittanut huilisti oli ensimmäinen Beatlesin levyillä soittanut ulkopuolinen muusikko. Levyn tunnetuin kappale Yesterday nojasi puolestaan hyvin vahvasti jousikvartettitaustaansa, joka oli aivan uusi elementti rocklevyllä.

Rubber Soul (1965)

The Beatles jatkoi uusien soittimen kokeiluaan Rubber Soul -albumilla. Levyn parhaimpia kappaleita ovat John Lennonin Norwegian wood (jolla George Harrison soittaa sitaria), Nowehere man ja In my life. Paul McCartney jää säveltäjänä tällä levyllä selvästi Lennonin varjoon, vaikka hänen kappaleitaan (esim. Michelle, You won't see me ja I'm looking through you) ei voi huonoina pitääkään. Tällä levyllä myös Harrison nosti säveltäjäprofiliaan kappaleillaan If I needed someone ja Think for yourself. Levyä pidetään yhtyeen ensimmäisenä mestariteoksena.

Revolver (1966)

The Beatlesin levytysuran ensimmäinen puolisko huipentui erinomaiseen Revolver-albumiin. Yhtyeen levytystahti alkoi hidastua, kun levyt muuttuivat entistä monimutkaisimmiksi tehdä. Revolverilla yhtye käytti entistä enemmän hyödykseen studion antamia mahdollisuuksia ja levy erosikin soundeiltaan hyvin paljon edeltäjästään. Revolver on useaan kertaan äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi rock-levyksi, eikä se kuullosta 2000-luvullakaan lainkaan vanhentuneelta.

Albumin tyyliskaala ulottuu herkistä balladeista (esimerkiksi Here and there and everywhere) ja kokeelliseen Tomorrow never knows -kappaleeseen. Siltä löytyy myös Ringo Starrin hitiksi tulkitsema Yellow Submarine, joka on tyyliltään lähimpänä lastenlaulua.

Sgt. Pepper's lonely heart's club band (1967)

Kriitikkojen maasta taivaaseen aikanaan ylistämä Sgt. Pepper ei ole vanhentunut aivan yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Levy toimii edelleen psykedeelisiä sävyjä sisältävänä kokonaisuutena, mutta yksittäiset kappaleet eivät nouse Revolverin kappaleiden tasolle.

Levyn uraaurtava kansi ja kekseliäät äänitysratkaisut nostavat sen edelleen maailman legendaarisimpien albumien joukkoon, mutta listakärkeen ei sillä enää ole asiaa. Levyn tunnetuimmat kappaleet ovat nimikappaleen lisäksi Lennonin Lucy in the sky with diamonds ja A day in the life, sekä Starrin tulkitsema With a little help from my friends.

Magical mystery tour (1967)

Tämä levy kokoaa yhteen Magical Mystery Tour -elokuvaan tekemät laulut sekä samana vuonna julkaistut singlekappaleet. Albumin merkittävimmät kappaleet ovat kotiseutumuistelot Penny Lane ja Strawberry fields forever sekä Magical Mystery Tour -elokuvan huippukohta I am the Walrus, joka yhdessä Strawberry fieldsin kanssa ohittaa kokeellisuudessaan kaikki Pepperin kappaleet. Kun näihin lisätään vielä Paulin viehkeä Fool on the hill ja Johnin maailmoja syleilevä All you need is love, saadaan Beatlesin kokonaisuutena korkealaatuisin albumi.

The Beatles (1968)

Valkoiseksi tuplaksiksin kutsuttu kahden levyn ja 30 kappaleen kokonaisuus syntyi aikana, jolloin yhtyeen jäsenten välit alkoivat viiletä ja kunkin jäsenen mielenkiinto kohdistua eri suuntiin. Lopputuloksena syntyi epäyhtenäinen kasa lauluja, joiden määrää ei kukaan ollut valmis karsimaan.

Varsinaista huttua ei tuplalevylle sentään päätynyt (lukuun ottamatta Lennonin kahdeksanminuuttista Revolution 9 kokeilua), mutta edellisten levyjen laatuun paketilla ei päästä kuin paikoin. Hyviä kappaleita onneksi riittää, levyn kruunaavat erityisesti Harrisonin While my guitar gently weeps sekä koko paketin aloittava rempseä Back in the U.S.S.R.

Yellow Submarine (1969)

Beatles-paketin ehdottomasti heppoisin julkaisu on sinänsä erinomaisen Yellow Submarine -piirroselokuvan soundtrack. Levyllä on vain neljä uutta Beatles-kappaletta, joista ainoastaan Lennonin Hey Bulldog ja Harrisonin It's all too much ovat lähellä yhtyeen normaalitasoa. Puolet levystä sisältää tuottaja George Martinin elokuvaan säveltämää hienoa instrumentaalimusiikkia, joka ei kuitenkaan ole riittävä syy levyn ostamiseen.

Let it Be (1969/1970)

Let it Be:n piti olla paluu juurille, levytykset piti tehdä "livenä" ilman studiokikkailuja ja levyn teko piti päättyä konserttiin. Koko prosessista oli tarkoitus tehdä myös kokoillan elokuva. Lopputuloksena oli Beatles-historian riitaisimmat levytyssessiot, jotka päättyivät ex-tempore konserttiin Apple-toimiston katolla keskellä Lontoota. Sessioiden jäljiltä jäi satoja tunteja ääninauhaa, johon kukaan ei halunnut koskea.

Lopulta nauhat annettiin huipputuottaja Phil Spectorille, joka jätti osan kappaleista ennalleen, mutta lisäsi toisiin imeliä taustakuoroja ja jousitaustoja unohtaen samalla levyn alkuperäisen idean. Elokuvan valmistuminen, ongelmat levyn koostamisen kanssa ja yhtyeen sisäiset riidat lykkäsivät levyn julkaisua vuodella. Epätasainen levy sisältää kuitenkin monta Beatles-klassikkoa. The Long and Winding Road -kappaleen (jota Spector ei täysin onnistunut pilaamaan) ja nimikappaleen lisäksi levyn helmiä ovat John Lennonin syvällinen Across the Universe ja Lennonin ja McCartneyn hyvätuulinen yhteistyö Two of us.

Abbey Road (1969)

Riitaisten Let it be -sessioiden jälkeen the Fab four kokoontui vielä kerran yhteen äänittämään levyä "niin kuin me sen ennen teimme". Tällä yhteisellä päätöksellä tehty levy on tyylikäs, joidenkin mielestä liiankin siisti päätös yhtyeen uralle. Näennäisestä yhteisymmärryksestä huolimatta yhtyeen jäsenet kulkivat kukin omia latujaan.

Lennonin antia ovat selkeät rock kappaleet (Come together, I Want You) ja stemmalauihin pohjautuvat balladit (Because ja Sun King). McCartney tuotti levylle keskeneräisistä kappaleenpalasista kootun rocksinfonian. Vihdoinkin omilleen päässyt George Harrison sai levylle kaksi suurta hittiään Something ja Here comes the sun.

Levy päättyy profeetalliseen The End -kappaleeseen, jossa Ringo Starr soitti ensimmäisen (ja samalla viimeisen) Beatles-levylle päässeen rumpusoolonsa. Levyn asemaa yhtyeen viimeisenä yhteisenä tuotteena korostaa sen kansi. "Nasta nelikko" kävelee poispäin Abbey Roadin studioilta, joissa lähes kaikki yhtyeen levyt äänitettiin.

Past Masters

The Past Masters -cd kokoaa yhteen kaikki ne vuosina 1962-1970 tehdyt Beatles-levytykset, joita ei edellälistatuille albumeille oltu sisällytetty. Singleraitojen lisäksi kokoelmalle on sijoitettu vuonna 1964 julkaistun Long Tall Sally -ep:n sisältö, saksankieliset versiot She Loves You ja I Want to Hold Your Hand -kappaleista sekä kappaleista Love me do, Get Back, Let it Be ja Across the Universe - julkaistut vaihtoehtoiset versiot.

Tätä kokoelmaa kuunneltaessa kiinnittää huomion se, että levyharvinaisuudet ja b-puolet eivät lainkaan häpeä suurhittien (esimerkiksi She loves you,I feel fine, Hey Jude, Lady Madonna) rinnalla, vaikka ne tällä levyllä on sijoitettu nätisti toistensa lomaan.