Thaksin tyhjensi tilinsä ennen eroaan

Syrjäytetyn pääministerin perheenjäsenet nostivat yli 180 miljoonaa euroa vain muutamaa päivää ennen komitean ilmoitusta.

Thaimaan syrjäytetyn pääministerin Thaksin Shinawatran perhe ehti nostaa valtavia summia pankeista, ennen kuin varojenselvityskomitea jäädytti perheen pankkitilit alkuviikosta.

Thaimaalaislehtien mukaan liikepankit ovat ilmoittaneet perheenjäsenten nostaneen 8,2 miljardia bahtia (yli 180 miljoonaa euroa) vain muutamaa päivää ennen komitean ilmoitusta.

Jäädytetyiksi aiotun 52 miljardin bahtin sijasta tileiltä löytyikin vain reilut 43 miljardia. Eniten rahaa oli kadonnut Thaksinin langon Bhanapot Damapongin tililtä. Myös Thaksinin pojan ja tyttären tileiltä oli nostettu useita kymmeniä miljoonia euroja.

Thaksinin lakimies Noppadon Pattama kertoi, että nostetut varat ovat vielä Thaimaassa. Kahdeksan miljardia on nostettu perheen henkilökohtaisiin menoihin ja aiemmin varoja oli nostettu 20 miljardin verran investointeja varten. Komitea epäili jälkimmäisen summan olevan ulkomailla.

Pattama kiisti myös hongkongilaisten lehtien tiedot, että Thaksin olisi alkuvuodesta ostanut 20 miljoonan euron arvoisen luksustalon Hongkongista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat