Mainos

Thaimaan vaalit sujuneet rauhallisesti

Thaimaan parlamenttivaalit ovat sujuneet suhteellisen rauhallisesti.

Äänestäminen päättyi aamupäivällä Suomen aikaa. Tuloksien selviämiseen voi mennä kuukausia. 

Turvallisuusviranomaiset kertoivat aamulla, että tiedossa ei ole väkivallantekoja, joka liittyisivät vaaleihin.

Äänestyspaikoista noin kymmenesosa on kuitenkin ollut suljettuina, koska oppositio häiritsee äänestämistä, sanoo vaalikomitea. Nämä paikat sijaitsevat maan eteläosassa ja Bangkokissa.

– Protestoijat ovat osoittaneet rauhallisesti mieltään ilmaistakseen vastustuksensa, kuvasi Kansallisen turvallisuusneuvoston päällikkö Paradorn Pattanatabutr uutistoimisto Reutersille.  

Useimmissa äänestyspiireissä kaikki sujui kuitenkin tiettävästi ilman suuria ongelmia.  

– Tein velvollisuuteni, kun tulin äänestämään -- se on oikeuteni, sanoi 43-vuotias Pui Bangkokissa.

Vaalit järjestettiin opposition osoitettua viikkojen ajan mieltään hallitusta vastaan. Oppositio ei kuitenkaan halunnut vaaleja, koska nykyisen pääministerin Yingluck Shinawatran ennustetaan voittavan.

Opposition boikotti voi johtaa siihen, että parlamenttiin ei saada valittua riittävästi uusia jäseniä.

Viranomaiset ovat jo suunnitelleet täydentävien vaalien järjestämistä tämän kuun loppupuolella.




 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.