Thaimaan poikkeustila jatkuu yhä

Thaimaassa jo kaksi kuukautta jatkunut poikkeustila pysyy edelleen voimassa. Pääministeri Abhisit Vejjajivan mukaan on liian aikaista luopua poikkeustilasta, joka julistettiin hallituksen vastaisten mielenosoitusten vuoksi huhtikuussa.

Poikkeustilan piirissä on noin kolmannes maasta, mukaan lukien pääkaupunki Bangkok.

- Meidän täytyy hyväksyä, että vaikka tilanne vaikuttaa palautuneen normaalimmaksi, terrorismia ja turvallisuusongelmia on edelleen, Abhisit sanoi.

Hallitusta vastustavien punapaitojen mielenosoitukset päättyivät armeijan väkivaltaiseen väliintuloon kolme viikkoa sitten.

Poikkeustila muun muassa kieltää yli viiden ihmisen kokoontumiset, antaa lisävaltuuksia poliisille ja armeijalle sekä rajoittaa median toimintaa. Ihmisoikeusjärjestöt ovat huolestuneita siitä, että Thaimaan hallitus venyttää poikkeustilaa pönkittääkseen omaa valtaansa ja sortaakseen oppositiota.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat