Thaimaan pääministerin erottava kokkiohjelman vuoksi

Thaimaan pääministerin Samak Sundaravejin on erottava virastaan, koska hän rikkoi perustuslakia toimiessaan television kokkiohjelman vetäjänä virkakautensa aikana. Asiasta on päättänyt maan perustuslakituomioistuin.

Oikeuden mukaan Samak rikkoi lakia ottaessaan isännöimästään ohjelmasta vastaan rahaa. Eroamispäätös koskee koko hallitusta.

Valtapuolue PPP aikoo äänestyttää Samakin uudelleen pääministeriksi parlamentissa loppuviikolla. Thaimaan perustuslain mukaan Samak voi jatkaa pääministerinä, jos parlamentti äänestää hänet takaisin valtaan.

Samakia vastustavat mielenosoittajat ovat vakuuttaneet jatkavansa mielenilmaustaan oikeuden päätöksestä huolimatta.

Samak on kiistänyt tehneensä mitään väärää. Hänen mukaansa kyse on poliittisesta ajojahdista.

Autonkuljettajalle maksetut 80 000 bahtia (vajaat 2000 euroa) oli tarkoitettu ohjelmassa käytettyjen raaka-aineiden ja sekä auton polttoainekustannusten kattamiseen, Samak selitti.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat