Thaimaan maanpaossa ollut ex-pääministeri pääsi kotiin poliisisairaalasta

Thaimaan kuningas lyhensi entisen pääministerin kahdeksan vuoden tuomion yhteen vuoteen.

Maanpaossa ollut Thaimaan entinen pääministeri Thaksin Shinawatra on päässyt palaamaan Bangkokissa sijaitsevaan kotiinsa poliisisairaalasta, jossa hän on viettänyt noin puoli vuotta.

15 vuotta maanpaossa ollut Thaksin palasi Thaimaahan elokuussa ja joutui heti vankilaan aiempien rikostuomioidensa vuoksi. Maan korkein oikeus tuomitsi hänet kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Entinen pääministeri siirrettiin kuitenkin hyvin pian vankilasta poliisisairaalaan.

Thaimaan kuningas Maha Vajiralongkorn on kuitenkin lyhentänyt Thaksinin tuomion yhteen vuoteen. Myös maan hallitus sanoi viime viikolla, että 74-vuotias Thaksin voitaisiin vapauttaa aiemmin hänen ikänsä ja terveytensä takia. Thaksinin on kerrottu kärsivän muun muassa sydänvaivoista ja korkeasta verenpaineesta. Hänen perheensä on sanonut, että hänelle tehtiin kaksi leikkausta sairaalassa vietettyjen kuuakusien aikana.

Pääministerikausi päättyi vallankaappaukseen

Thaimaan pääministerinä vuosina 2001–2006 toimineen Thaksinin toinen kausi päättyi armeijan vallankaappaukseen. Hän ei sen jälkeenkään lopettanut Thaimaan asioiden kommentoimista ja puuttumista maan politiikkaan.

Thaksinin entinen puolue lakkautettiin vallankaappauksen myötä. Sen pohjalle rakentuneen uuden Pheu Thai -puolueen Srettha Thavisin on noussut pääministeriksi.

Thaksinin paluu Thaimaahan on herättänyt epäilyjä siitä, että hänen tuomionsa lyhentämiseksi olisi tehty jonkinlainen sopimus. Maan hallitus on kiistänyt huhut sopimuksista.

Nykyisen pääministerin Sretthan mukaan Thaksin on jo istunut vankeustuomionsa, vaikka ei ole selvää, onko entinen pääministeri viettänyt yhtään aikaa vankilassa.

Lue myös:

    Uusimmat