Thaimaan hallitus yrittää tukahduttaa mielenosoituksia

Thaimaan pääministeri uhkaa lopettaa hallituksen vastaiset mielenosoitukset kovin ottein. Hänen mukaansa poliisilla on valtuudet puuttua levottomuuksiin kaikin mahdollisin keinoin.

Hallituksen vastustajat tunkeutuivat päivällä pääministerin virka-asunnon alueelle ja ryhtyivät istumalakkoon. Mielenosoittajat kertoivat vallanneensa myös maan yleisradion toimituksen Bangkokissa.

Aktivistien mielestä pääministeri Samak Sudaravej on edeltäjänsä Thaksin Shinawatran sätkynukke ja hänen pitäisi erota. Thaksin syrjäytettiin vuoden 2006 vallankaappauksessa.

Suurlähettiläs Backström: Suomalaismatkailijoiden pidettävä silmät ja korvat auki

Suomen Thaimaan-suurlähettiläs Lars Backström kertoo, että Thaimaan kriisin taustalla on pitkä poliittinen kriisi. Thaimaassa tapahtui vallankaappaus vuonna 2006.

- Luulen, että mielenosoittajat kokevat, että nyt ovat viimeiset panokset piipussa, ennen kuin voimavarat ehtyvät. Kaikki on nyt siitä kiinni, mitä Thaimaan poliisi aikoo tehdä, Backström selvittää.

Backström uskoo, että pääminiseri Samak on nyt saanut tarpeekseen ja poliisi saattaa tarttuakin ennen pitkää tilaisuuteen. Yleensä poliisien ja mielenosoittajien yhteenotot ovat väkivaltaisia, vaikka mielenosoittaminen ei sinänsä ole Thaimaassa rikos. Eskaloitumisen vaara on Backströmin mukaan olemassa.

Thaimaassa kuilu "vanhan" ja "uuden vallan" kannattajien välillä on edelleen suuri.

Backström kehottaa Bangkokissa matkustavia suomalaisia pitämään silmänsä ja korvansa auki ja jättämään mielenosoitukset väliin. Backströmin mukaan ilmiö on kuitenkin pääkaupungin, eikä koske esimerkiksi Phuketia tai Pattayaa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat