Mainos

Thaimaan eteläosan levottomuudet vaatineet jo tuhansia kuolonuhreja

Vuosikausia jatkuneet levottomuudet Thaimaan eteläosissa eivät ota laantuakseen. Poliisin uusimman arvion mukaan konflikti on vaatinut jo yli 3000 ihmisen hengen. Tänään viisi ihmistä sai surmansa useissa ampumavälikohtauksissa.

Salamyhkäisten separatistien iskut ovat jatkuneet liki taukoamatta vuodesta 2004, eikä poliittinen johto ole keksinyt keinoja niiden taltuttamiseksi. Sisäministeri Chalerm Yubamrung totesi äskettäin, ettei hänellä ole mitään käsitystä siitä, mitä asialle pitäisi tehdä. Hallituksen on tarkoitus loppuviikosta kokoontua hätäistuntoon.

Asiantuntijoiden mukaan suurimpana ongelmana on se, etteivät viranomaiset oikeastaan tiedä, ketkä ovat väkivaltaisten hyökkäysten takana. Separatistitaistelijat eivät ole antaneet julkilausumia tai ilmoittautuneet vastuullisiksi iskuihin.

Pääministeri Samak Sundarajev on vakuuttanut, että etelän rauhoittaminen on hänen poliittisen agendansa kärkiaiheita. Hallitus ei hänen mukaansa kuitenkaan ryhdy rauhanneuvotteluihin kapinallisten kanssa.

Thaimaan muslimienemmistöisessä eteläosassa oli malaijilainen sulttaanikunta kunnes buddhalainen Thaimaa valtasi alueen noin vuosisata sitten.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.