Thaimaan armeijan komentaja tapaa aamulla ex-pääministerin

Thaimaan armeijan komentajan on määrä neuvotella tänään maan syrjäytetyn pääministerin Yingluck Shinawatran kanssa.  

Kenraali Prayuth Chan-ochan aloittaa tänään kahtiajakautuneen maan johdossa eilisen vallankaappauksen jälkeen. Kenraali ilmoitti eilen televisiossa, että armeija on kaapannut vallan ja aikoo palauttaa maahan järjestyksen.  

Thaimaassa on ollut massiivisia mielenosoituksia useiden kuukausien ajan. 

Armeija julisti maahan ulkonaliikkumiskiellon iltakymmenen ja aamuviiden välille. Lisäksi se otti haltuunsa paikallisen median.  

Suomen Thaimaan-suurlähettilään Kirsti Westphalenin mukaan televisioasemat lähettävät vain armeijan määräämää ohjelmaa, ulkomaalaiset televisiokanavat ovat pimeinä ja internetyhteydet toimivat vaihtelevasti. 

Yingluck Shinawatra, edellisen pääministeri Thanksin Shinawatran sisko, pakotettiin siirtymään syrjään kaksi viikkoa sitten, mutta hänen hallituksensa jäi nimellisesti valtaan. 

Thaimaassa on ollut lukuisia vallankaappauksia viime vuosikymmenien aikana. 

Vallankaappausta on paheksuttu maailmalla laajasti. Esimerkiksi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vaati eilen pikaista paluuta demokraattiseen hallintoon. 

Punapaidat: Jatkamme protestia 

60-vuotias kenraali Prayuth kaappasi vallan, mutta on epäselvää, aikooko hän pitää maan johdon itsellään. Hän on rojalisti eli kuningashuoneen kannattaja, joka on kuukausia yrittänyt pitää armeijan erossa poliittisista kahinoista ja pysyä puolueettomana. Hänellä oli hyvät suhteet Yinluckiin tämän ollessa vallassa, mutta edeltäjä Thaksinin kannattajat suhtautuvat kenraaliin epäluuloisesti. 

Monet oppositioon kuuluvat rojalistit ovatkin olleet tyytyväisiä vallankaappauksesta. Hallitusta kannattavien punapaitojen johtaja puolestaan ilmoitti, että ryhmittymä jatkaa mielenosoituksiaan hajaantumiskäskystä huolimatta.  

Vielä vallankaappauspäivänä oli epäselvää, oliko Prayuth saanut sille maan kuningashuoneen hyväksynnän.  

Thaimaan armeija: Poliitikkoja matkustuskieltoon

Thaimaassa eilen vallan kaapannut armeija on asettanut 155 poliitikkoa ja aktivistia matkustuskieltoon.  

Armeijan mukaan matkustuskielto on tarpeen rauhan säilyttämiseksi ja kriisin ratkaisemiseksi.  


Lue myös:

    Uusimmat