Thaimaa jatkaa ulkonaliikkumiskieltoa

Thaimaan pääministeri Abhisit Vejjajiva on ilmoittanut jatkavansa keskiviikkona julistettua yöajan ulkonaliikkumiskieltoa rauhallisista viime öistä huolimatta. Kielto on voimassa vielä sunnuntai- ja maanantaiyöt pääkaupunki Bangkokissa sekä 23 provinssissa. Kieltoa kuitenkin lyhennettiin hieman aiemmista öistä: ensi yönä ulkona liikkuminen on kiellettyä kello 23:n ja aamuneljän välillä, kun aiempina öinä kielto alkoi jo iltayhdeksältä ja kesti tuntia pitempään aamuviiteen.

Thaimaa palaa punapaitojen mielenosoitusten jälkeen vähitellen normaalitilaan. Maanantaina kadut ja koulut pyritään aukaisemaan, samoin valtion konttorit.

Hallitusta vastustavien punapaitojen pitkään jatkuneet mielenosoitukset yltyivät lopulta väkivaltaisiksi; mellakoissa kuoli 54 ihmistä ja yli 400 loukkaantui. Yhteenotot poliisien ja mielenosoittajien välillä päättyivät kaksi päivää sitten, mutta vielä tänä aamuna pistoolimies ammuskeli pankin haarakonttorista lasiovet kappaleiksi. Poliisin mukaan tapaus oli kuitenkin yksittäinen mielenilmaus viime päivien tapahtumien jälkilöylyissä.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat