Thaimaa jakautui parlamenttivaaleissa kahteen leiriin

Kun vajaat puolet äänistä on laskettu useimmissa Thaimaan vaalipiireissä, näyttää hallituskriisin jatkuminen todennäköiseltä.

Thaimaalaiset äänestivät tänään ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa, joita oppositio boikotoi. Pääministeri Thaksin Shinawatran puolue näytti odotetusti saavan laajaa kannatusta maalaisväestön keskuudessa, mutta pääkaupunki Bangkokissa ja maan eteläosassa enemmistö äänestäjistä äänesti televisiotietojen mukaan tyhjää.

Parlamenttivaaleista on tullut käytännössä kansanäänestys kiistellyn Thaksinin tulevaisuudesta. Hän on sanonut olevansa valmis eroamaan, jos hänen puolueensa ei saa yli 50:tä prosenttia äänistä.

Kun vajaat puolet äänistä oli laskettu useimmissa vaalipiireissä, hallituskriisin jatkuminen näytti todennäköiseltä. Vaikka Thaksinin Thai Rak Thai -puolue saisikin enemmistön äänistä, pääkaupunkilaisten vastustus on kova isku pääministerille. Boikotin vuoksi kaikkia edustajia 500-paikkaiseen parlamenttiin ei ehkä saada valittua.

Maan eteläosissa äänestyspaikoilla räjähti useita pommeja. Yhdeksän ihmisen kerrottiin loukkaantuneen iskuissa muslimienemmistöisillä alueilla, joissa Thaksin on erittäin epäsuosittu. Muualla maassa äänestettiin rauhallisesti. Bangkokissa äänestänyt Thaksin kehotti ihmisiä sankoin joukoin vaaliuurnille varmistamaan, että demokratia säilyy Thaimaassa. Samalla hän antoi ymmärtää, ettei hänen kärsivällisyytensä välttämättä riitä, jos oppositio ei tunnusta vaalien tulosta.

Mielenosoitusten loppua vaaditaan

Tuhannet ihmiset ovat kokoontuneet helmikuusta lähtien lähes päivittäin Bangkokin kaduille vaatimaan Thaksinin eroa. Thaksin määräsi vaalit pidettäviksi kolme vuotta etuajassa laannuttaakseen mielenosoitukset. Thaimaan poliisipäällikkö Kowit Watana sanoi äänestyspäivänä, että mielenosoitusten on loputtava vaalien jälkeen.

- Poliisit ovat olleet kärsivällisiä jo pitkään. Vaalien jälkeen kaikkien on palattava normaaliin ja noudatettava lakeja.

Vaalipäivänä julkistetun kyselyn mukaan yli 80 prosenttia Bangkokin asukkaista toivoisi mielenosoitusten jo loppuvan. Oppositio on sanonut jatkavansa mielenosoituksia vaalien jälkeenkin kunnes Thaksin eroaa.

Thaksin on varoittanut, että protestit voivat ajaa Thaimaan talouden umpikujaan. Aasiaa ravistanut edellinen talouskriisi 1990-luvun lopulla alkoi Thaimaasta ja levisi sieltä suureen osaan Itä-Aasian maita.

Oppositio syyttää Thaksinia vallan kahmimisesta ja vaatii kuningasta puuttumaan tilanteeseen. Thaksin on ehdottanut koalitiohallituksen perustamista, mutta oppositiopuolueet ovat kieltäytyneet yhteistyöstä, ellei pääministerin valtaa rajoiteta.

Ääntenlaskennan lopullisten tulosten odotetaan valmistuvan huomenna.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat