Mainos

Texasin kuvernööri taipui kuolemantuomiokohussa

Päätös tuli vain muutamaa tuntia ennen teloituksen täytäntöönpanoa.

Texasin kuvernööri Rick Perry on päättänyt säästää kuolemaantuomitun Kenneth Fosterin hengen ja muuntaa hänen rangaistuksensa elinkautiseksi vankeudeksi. Päätös tuli vain muutamaa tuntia ennen teloituksen täytäntöönpanoa.

Tapaus oli herättänyt runsaasti huomiota jopa kansainvälisesti, koska Foster ei ollut itse tappanut ketään. Hänet kuitenkin tuomittiin kuolemaan elokuussa 1996 tehdystä Michael LaHoodin murhasta Texasin rikoskumppanuuslain perusteella. Lain mukaan murhajuttuun sekaantunut voidaan tuomita kuolemaan, vaikka tämä ei olisikaan varsinainen tekijä.

Muiden muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty oli vaatinut tuomion kumoamista.

Foster toimi kohtalokkaana elokuisena päivänä autonkuljettajana kolmelle ystävälleen, jotka ajelun aikana ryöstelivät ohikulkijoita. Kaikki neljä olivat huumeiden vaikutuksen alaisena. Kun ryöstön kohteeksi joutunut LaHood teki vastarintaa, ampui joukkion jäsen Mauriceo Brown häntä kasvoihin. Oikeuden mukaan Fosterin olisi pitänyt tajuta, että Brownilla oli ase ja että hän saattaisi tappaa sillä jonkun.

Kuvernööri Perry tunnetaan kuolemantuomion vankkana kannattajana.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.