Teuvo Hakkarainen kertoo versionsa kohutapaamisesta

Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen mukaan hänellä on platoniset välit suomalaiseen aikuisviihdetähteen.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen joutui kohun keskelle jälleen torstaina, kun 7 päivää -lehti uutisoi hänen viettäneen yhteisen yön suomalaisen aikuisviihdetähden kanssa.

Teuvo Hakkarainen kertoo MTV3.fille kyseessä olevan ainoastaan platoninen ystävyyssuhde. Hän toteaa tavanneensa naisen kerran sen jälkeen, kun hän lähestyi kansanedustajaa sosiaalisen median kautta.

Hakkaraisen mukaan nainen on värittänyt tapahtumien kulkua, mutta hän myöntää osan tarinasta olevan totta. Kolmihenkinen seurue oli tehnyt matkan moottoripyörillä läheiseen kylään, jossa he olivat piipahtaneet kahvilassa.

– Hän lähetti minulle viestin, jossa hän kertoi haluavansa tutustua ja päästä pyöräni kyytiin. Sanoin, että onnistuu kyllä. Ajoimme moottoripyörällä, ja mukanamme oli vielä kolmaskin kaveri. Kävimme siinä sitten kahvilla, hän muistelee tapahtunutta.

Hakkaraisen mukaan mitään muuta ei ole tapahtunut.

– Minulla on tallessa viestejä, joita olemme lähetelleet, hän puolustautuu.

Kansanedustaja ei aio olla enää yhteyksissä suomalaisen aikuisviihdetähden kanssa tapahtuneen jälkeen.

– En aio tavata häntä enää, hän sanoo päättäväisesti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat