Mainos

Terveystalon toimitusjohtaja eroaa Jippii-syytteen takia

Harri Aho toimi Jippiin eli nykyisen Saunalahden varatoimitusjohtajana syksyyn 2001 saakka.

Suomen Terveystalon toimitusjohtaja Harri Aho eroaa tehtävästään. Aho on yksi internetyhtiö Jippiin sisäpiirisyytteen saaneista entisistä johtajista.

Aho jatkaa Terveystalon hallituksen pyynnöstä toimitusjohtajana, kunnes uusi toimitusjohtaja on valittu. Ahon mukaan eroaminen tapahtuu hänen omasta aloitteestaan.

- Meidän toimialamme on kovin eettinen ja tässä kohtaa yhtiön edun mukaista on, että haen eroa, että yhtiölle ei aiheuteta minkäänlaista imagohaittaa, Aho sanoi STT:lle.

Aho toimi Jippiin eli nykyisen Saunalahden varatoimitusjohtajana syksyyn 2001 saakka. Terveystalon palveluksessa Aho on ollut vuodesta 2002.

Syyttäjä epäilee Jippiin entistä johtoa osakekurssien vääristämisestä, sisäpiiritiedon väärinkäytöstä ja kirjanpitorikoksesta vuosina 2000-2001. Oikeuteen on joutumassa 16 Jippiin entistä johtohenkilöä.

Aho ei halunnut tänään kertoa, mistä häntä oikeudessa syytetään.

Suomen Terveystaloon kuuluu 70 lääkäriasemaa 43 paikkakunnalla. Konsernissa työskentelee runsaat 1100 henkeä. Vastaanottavia lääkäreitä ja muita ammatinharjoittajia on 1700.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.