Terveyskeskusten röntgentulkinnoissa virheitä

Terveyskeskukset hoitavat yli kolmasosan Suomessa tehtävistä röntgenkuvauksista ja muista sädetutkimuksista. Laitteistot alkavat olla teknisesti kunnossa, mutta tulosten tulkinnoissa esiintyy edelleen runsaasti virheitä. Terveyskeskusten radiologia on yhtenä aiheena tänään Tampereella alkaneilla sädeturvapäivillä. Niille osallistuu noin 500 säteilyn käytön ammattilaista.

Sädeturvapäivien järjestelytoimikunnan puheenjohtaja dosentti Timo Paakkala sanoo, että eri selvitysten mukaan terveyskeskusten tekemissä tulkinnoissa tulee virheitä noin 20 prosenttia. -Osa virheistä on aika pieniä eikä niillä ole merkitystä. Osa vaikuttaa ihan potilaan hoitoon - tulee turhia hoitoja ja joskus jokin hoito jää saamatta.

Paakkalan mukaan terveyskeskusten sädetutkimukset saattavat olla paperilla kunnossa, mutta eivät aina käytännössä. Tulkintoja tekevä henkilöstö kaipaa lisäkoulutusta ja konsultaatiotukea. Nykyisin terveyskeskuslääkäri tekee suurimman osan terveyskeskusten kuvausten tulkinnoista. <4h>Ultraääntä</4h> joka kylään Paakkalan mukaan terveyskeskusten pitäisi kouluttaa säteilytyön johtoon sellaisia henkilöitä, jotka todella tietävät asiat. Melko hyvän laitekannan vuoksi terveyskeskukset tekevät myös jonkin verran tarpeettomia säteilytutkimuksia.

Teleradiologia avaa paremman mahdollisuuden tulosten lukemiseen. Esimerkiksi Parkanosta on avattu kokeiluyhteys Tampereelle. Kuvat siirtyvät asiantuntijoille sähköisesti. Ammattihenkilöiden apu ei ole kuitenkaan ilmaista.

Vastuu valinnoista kuuluu sairaanhoitopiireille. Perusongelmana on se, että terveyskeskukset ovat itsenäisiä. Vaikka samat kunnat omistavat sairaanhoitopiirin, niin silti yksiköt toimivat aivan eri hallinnolla.

Terveyskeskuksiin on viime aikoina hankittu runsaasti ultraäänilaitteita. Noin kaksi kolmasosaa terveyskeskuksista pystyy ultraäänitutkimuksiin. Ne täydentävät, mutta eivät korvaa vanhaa röntgentekniikkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat