Terveysaseman potilaat väistyvät sikainfluenssan tieltä Helsingissä

Helsingin sikainfluenssapotilaat aiotaan MTV3:n tietojen mukaan keskittää Laakson terveysasemalle, joka sijaitsee Laakson sairaalan tiloissa. Potilaiden keskittäminen voi alkaa hyvinkin pian.

Paraikaa suunnitellaan, että Laakson terveysaseman ja neuvolan toiminta siirretään muualle. Terveysasemalta ei nyt anneta ainakaan kiireettömiä lääkärinaikoja, koska sikainfluenssapotilaiden keskittämisen aikataulusta ei ole varmuutta.

Helsingin terveyskeskuksen viestintäpäällikön Jaana Juutilainen-Saaren mukaan lääkärinaikaa pyytäneisiin potilaisiin otetaan yhteyttä, kun heidän hoitopaikkansa on ratkaistu.

Helsingin terveyskeskuksen toimitusjohtaja Matti Toivola sanoo, että Laakson potilaita saatetaan sijoittaa esimerkiksi Töölön tai Munkkiniemen terveysasemalle.

- Pyrimme kohtelemaan helsinkiläisiä potilaita tasa-arvoisesti, mutta kun tähän ratkaisuun päädyttiin, osalle Laakson asiakkaista joudutaan tarjoamaan palveluita muualta, Toivola sanoo.

Vielä ei ole selvää, kauanko erityisjärjestely kestää.

Myös muualla maassa keskitetään

Juutilainen-Saari sanoo, ettei asiasta ole vielä tehty virallista päätöstä eikä Laakson terveysasemalla ole vielä valmiutta vastaanottaa Helsingin sikainfluenssapotilaita. Toivola pitää kuitenkin melko varmana, että näitä potilaita varten varataan juuri Laakson terveysasema.

Helsingin terveyskeskus aikoo tiedottaa asiasta ensi viikon maanantaina. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan vastaavia ratkaisuja suunnitellaan muuallakin Suomessa.

Tarkoitus on keskittää sikainfluenssan hoitoon liittyvä erityisosaaminen yhteen paikkaan. Laakson sairaalassa, jossa terveysasema toimii, on nykyäänkin infektio-osasto.

Katso Mari Karppisen juttu ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Petri Ruudun haastattelu (Kymmenen uutiset 22.7.2009)

HELSINGIN TERVEYSKESKUKSEN TOIMITUSJOHTAJAN MATTI TOIVOLAN HAASTATTELU

Lue myös:

    Uusimmat