Terveet pääsevät naimisiin?

Pitkä avioliitto ennustaa keskeisesti miehen elinikää, kertoo suomalaisbrittiläinen tutkimus. Avioerot puolestaan vähentävät elinvuosia, Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todetaan.

Tutkimusryhmässä mukana ollut erikoistutkija Jenni Blomgren Kansaneläkelaitokselta sanoo, että tulokseen ovat vaikuttaneet useat tekijät.

– Ensinnäkin avioliitossa saa paremmin sosiaalista tukea puolisolta. Tämä voi johtaa myös terveellisempien elämäntapojen noudattamiseen. Lisäksi yhdessäasumisessa on taloudelliset etunsa.

– Voidaan yhtälailla ajatella, että terveemmät ihmiset pääsevät helpommin avioliittoon.

Blomgren kertoo, että miesten kesken yleensäkin terveydelliset erot ovat suurempia kuin naisten välillä; aviosäädyn lisäksi perhetausta ja sosioekonominen asema vaikuttavat huomattavasti miehen terveyteen.

– Usein naimattomiksi jäävät naiset ovat yhteiskunnallisesti korkeassa asemassa. Sen sijaan naimattomiksi miehiksi jäävät usein yhteiskunnallisesti huonommassa asemassa olevat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat