Terroriuhka YK:n Geneven-päämajassa

YK:n henkilöstölle suunnatussa tiedotteessa todetaan, että "mahdollinen terrori-isku" on kaavailtu tehtäväksi 5.-10. lokakuuta. Tiedotteessa todetaan myös, ettei mahdollisen iskun tekijöistä tai tekotavoista ole tietoja.

YK:n Geneven-päämajassa kiristettiin tänään turvatoimia sen jälkeen kun Sveitsin poliisi oli varottanut YK:ta "mahdollisesta terrori-iskusta".

Kansainväliset uutistoimistot saivat haltuunsa järjestön henkilöstölle suunnatun tiedotteen. Siinä kerrotaan, että isku on kaavailtu tehtäväksi 5.-10. lokakuuta. Tiedotteessa todetaan myös, ettei mahdollisen iskun tekijöistä tai tekotavoista ole tietoja.

YK:n turvallisuustoimisto sanoo tiedotteessa ottavansa uhan vakavasti. Kansojen palatsina tunnetun päämajan toimintoja ei kuitenkaan ole keskeytetty. Aamulla töihin tulleet YK:n työntekijät huomasivat kohotetun valmiustason lähinnä lisääntyneinä turvatarkastuksina porteilla. Myös lähikaduilla partioi enemmän sveitsiläispoliiseja.

YK:n Geneven päämajassa työskentelee 1600 ihmistä ja se on järjestön toiseksi suurin toimipaikka heti New Yorkin jälkeen. Edellisen kerran päämajan turvatoimia tehostettiin lähes tarkalleen vuosi sitten, kun Yhdysvallat varoitti YK:ta Sveitsin poliisin kautta "uskottavasta turvallisuusuhasta".

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat