Terrorismirikoslakia aiotaan tiukentaa

Oikeusministeriön esitysluonnos terrorismirikoksia koskevista säännöksistä on valmistunut ja lähtee lausuntokierrokselle.

Esitysluonnoksen mukaan tiettyjen rikosten enimmäisrangaistus nousisi kahdella vuodella, jos teko on tehty terroristisessa tarkoituksessa. Tällaisia rikoksia olisivat muun muassa laiton uhkaus, vahingonteko, terveyden vaarantaminen, kemiallisen tai biologisen aseen kiellon rikkominen, ihmisryöstö, aluksen kaappaus ja tappo.

Terroristiryhmän johtamisesta tulisi rangaistava teko. Johtaja tuomittaisiin lisäksi erikseen hänen tai ryhmän tekemästä rikoksesta, jolloin yhteinen enimmäisrangaistus olisi 15 vuotta.

Myös terrorismirikoksen valmistelu, terrorismin rahoittaminen ja terroristiryhmän toimintaan osallistuminen ehdotetaan kriminalisoitavaksi. Sen sijaan ryhmän jäsenyys tai sen kannattaminen eivät sellaisenaan olisi rikoksia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat