Terrori-iskuraportti ei kritisoi Bushia ja Clintonia

George W. Bush ja Bill Clinton suhtautuivat vakavasti Osama bin Ladenin al-Qaida verkoston uhkaan, kertoo tuore raportti.

Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän iskuja tutkineen ryhmän loppuraportti ei syytä Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia tai hänen edeltäjänsä Bill Clintonia epäonnistumisesta iskun estämisessä, kertovat viranomaiset.

Tänään julkistettavan raportin mukaan iskuja ei luultavasti olisi pystytty estämään. Raportti kertoo terroristien suunnitelleen iskun hyvin taidokkaasti.

Raportti ei syytä muitakaan henkilöitä eikä yksittäisiä tapauksia. Sen sijaan syyn saavat kantaa "hallinnon ajan mittaan kasvaneet virheelliset käytännöt".

Raportin mukaan sekä Bush että Clinton suhtautuivat vakavasti Osama bin Ladenin ja hänen al-Qaida -verkostonsa uhkaan. Raportti vahvistaa myös, että Irak ei auttanut al-Qaidaa iskussa.

Kaapparit läpäisivät turvatarkastuksen

Raportti kuitenkin havaitsi useita puutteita turvatoimissa.

Viranomaiset pysäyttivät syyskuun 11. päivänä turvatarkastuksessa neljä viidestä terroristista, jotka kaappasivat lentokoneen Washingtonin Dullesin lentokentältä.

Televsiokanavat CNN ja ABC näyttivät eilen videon, jossa näkyy, kuinka ainakin yhden kaapparin laukusta etsitään räjähteitä.

Turvatarkastuksen läpäistyään terroristit kaappasivat koneen ja lensivät sillä päin Pentagonia. Iskussa kuoli kaappareiden lisäksi 64 lentokoneen matkustajaa ja 125 Pentagonin sotilas- ja siviilityöntekijää.

(MTV3-STT-AFP)

(Huomenta Suomi 22.07.2004)

Lue myös:

    Uusimmat