Terrori-iskun vuosipäivä pitää amerikkalaistähtiä poissa lavoilta

11. syyskuuta ennakoidaan pysyvän muutaman vuoden päivänä, jolloin kaikki amerikkalaiset artistit eivät halua esiintyä.

Useiden amerikkalaisten huippuartistien mielestä ei ole sopivaa esiintyä Yhdysvaltoihin kaksi vuotta sitten tehdyn terrori-iskun vuosipäivänä eli huomenna 11. syyskuuta. Kiertueella olevista huippuartisteista terroripäivänä eivät esiinny esimerkiksi Cher, Bruce Springsteen, Fleetwood Mac, Steely Dan, Aerosmith ja Kiss.
Ilmiö ei ole Yhdysvalloissa uusi. Kun japanilaiset hyökkäsivät Yhdysvaltojen tukikohtaan Pearl Harborissa 7. joulukuuta 1941, kyseinen päivämäärä joutui pitkään tulemaan toimeen sangen niukalla viihdetarjonnalla. Nykyisin 7. joulukuuta on viihdeteollisuudessa aivan tavallinen päivä muiden tavallisten päivien joukossa.

Amerikkalaiset viihdebisneksen ammattilaiset näkevät 11. syyskuuta kaksi vuotta sitten tehdyn terrori-iskun olevan vielä liian lähellä ja monelle artistille liian henkilökohtainen kokemus, jotta esiintyminen kyseisenä päivänä olisi mahdollista. Tämänkään päivämäärän ei ennusteta pysyvän pyhänä ikuisuuksia. Osa viihdeväestä olettaa terrori-iskun päivän siirtyvän tavallisten joukkoon jo noin viiden vuoden kuluttua.

Kaikille huipuille esiintyminen 11. syyskuuta ei ole ylivoimaista. Esimerkiksi REM esiintyy tuolloin Las Vegasissa ja Willie Nelson Huntingtonissa. Samoin Fleetwood Mac ja Steely Dan ovat ilmoittaneet päivämäärän 11. syyskuuta osuneen vahingossa kiertueen välipäiväksi.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat