Terrori-iskujen muisto hiljensi USA:ssa

Muistohetkiä ja -tilaisuuksia on pidetty eri puolilla maata.

Yhdysvalloissa on hiljennytty tänään muistamaan viiden vuoden takaisia terrori-iskuja, joissa sai surmansa lähes 3000 ihmistä.

New Yorkissa omaiset ja ystävät kokoontuivat muistoseremoniaan "Ground Zeroksi" nimetylle paikalle, jossa sijainnut World Trade Centerin kaksoispilvenpiirtäjä sortui kahden kaapatun matkustajakoneen törmättyä rakennuksiin 11. syyskuuta 2001.

Ensimmäinen hiljainen hetki pidettiin paikallista aikaa kello 8.46, minuutilleen samaan aikaan, kun ensimmäinen kone iskeytyi WTC:n pohjoistorniin.

- Jossain tuolla on vihollinen, joka haluaisi aiheuttaa uudelleen samankaltaista vahinkoa, sanoi WTC:n tuhopaikalla jo eilen vieraillut presidentti George Bush. Aamun hiljaiseen hetkeen hän osallistui manhattanilaisella paloasemalla kunnioittaakseen pelastustöissä menehtyneiden yli 300 palomiehen muistoa. Muistohetkiä pidettiin eri puolilla maata.

Al-Qaida-verkoston jäsenten kaappaamista neljästä koneesta kaksi lensi päin WTC:tä, yksi päin puolustusministeriön päämajaa Pentagonia Washingtonissa ja yksi syöksyi pellolle Pennsylvaniassa.

Vuosipäivän puheissa ja viesteissä ympäri maailman on ilmaistu myötätuntoa Yhdysvalloille ja uhrien omaisille. Samalla on muistutettu, että terrorismia ei ole nujerrettu.

Myös EU:n puheenjohtajamaan Suomen viestissä tuomittiin terrorismi, jonka vastaisen taistelun todettiin olevan unionissa etusijalla. Lausunnossa tähdennettiin sitä, että kaiken terrorismin vastaisen toiminnan on oltava sopusoinnussa "kansainvälisen oikeuden, eritoten kansainvälisten ihmisoikeuksien" kanssa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat