Teräsneuvottelut päätyivät tuloksettomina

Terästä tuottavien maiden neuvottelut alan ylikapasiteetin leikkaamisesta päättyivät tänään tuloksettomina OECD:ssä Pariisissa. Osapuolet kertoivat kuitenkin jatkavansa neuvotteluja vuoden lopulla.

Teräsneuvotteluja varjosti Yhdysvaltain äskettäinen päätös asettaa ylimääräisiä tulleja tuontiteräkselle. Yhdysvallat syyttää Euroopan ja Kaukoidän terästuottajia polkumyynnistä.

Tullien kohteiksi joutuneet väittävät puolestaan Yhdysvaltain teräksentuotantoa vanhanaikaiseksi ja tehottomaksi.

Yhdysvaltain tullipäätöksen jälkeen oli epätodennäköistä, että maailmanlaajuisen ylituotannon leikkauksista olisi päästy sopimukseen. Neuvotteluissa päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, että leikkausten tarve on noin 128 miljoonaa tonnia terästä vuoteen 2005 mennessä.

EU ja Japani ovat uhanneet viedä Yhdysvaltain terästullit Maailman kauppajärjestön WTO:n käsittelyyn. Ne ovat myös vaatineet Yhdysvalloilta kompensaatioita menetyksistään.

Yhdysvaltain edustaja sanoi tänään Pariisissa, ettei maalla ole minkäänlaisia aikomuksia maksaa korvauksia tulleista kärsimään joutuneille maille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat