Mainos

Teologi: Kanervan naiset ja Tuomasmessu kaksi eri asiaa

Ulkoministeri Ilkka Kanerva osallistuu Turun Mikaelin kirkon Tuomasmessuun pääsiäislauantaina, kertoo Iltasanomat tänään. Kanervan tehtäviin kuuluu ristin kantaminen ja tekstin lukeminen. Messuun osallistuu myös muita julkisuuden henkilöitä, muun muassa pettäjäpiispan liikanimen saanut ex-piispa Ilkka Kantola.

Kirkolliset tehtävät jättänyt teologi, käsikirjoittaja Veli-Pekka Hänninen puolustaa ulkoministerin osallistumista liturgiaan tavallisena kirkossakävijänä.

- Menee vähän puurot ja vellit sekaisin tässä asiassa. Jumalanpalvelus on yksi asia ja ihmisten toilaukset toinen.

Hännisen mielestä Kantola ja Kanerva ovat Tuomasmessun toimittamiseen aivan yhtä päteviä kuin kuka tahansa muukin.

- Jumalanpalvelusta ei tarvitsisi pitää ollenkaan, jos siihen osallistuisi vain synnittömiä ihmisiä. Kantolan ja Kanervan erottaa muista ihmisistä vain se, että he ovat jääneet kiinni. Jos sinne vain nuhteettomia haluttaisi, voi olla ettei montaa löytyisi, Hänninen toteaa MTV:n haastattelussa.

Ei symboliikkaa

Ex-papin mielestä ristin kantamisella ei myöskään ole minkäänlaista symbolista merkitystä.

- Se on jumalanpalveluksen liturginen osa, jossa persoonallinen oleminen häivytetään. Se on tietyllä tavalla elenäytelmä, rooli jumalanpalvelustilanteessa. Kyseessä ei siis ole palkinto eikä rangaistus.

Koomisen lisän Kanervan tapaukseen tuo kuitenkin se, että hän varmisti jo vuodenvaihteessa alustavasti sovitun osallistumisensa messuun viime torstaina tekstiviestillä.

Hänninen on alkuperäiseltä ammatiltaan pappi. Hän jätti pastorin työnsä 1990-luvun puoplivälissä koettuaan työilmapiirin liian ahdistavaksi. Hänninen on käsikirjoittanut elokuvat Levottomat 3 ja Riisuttu mies.

Tuomasmessu puolestaan on evankelis-luterilaisen kirkon vaihtoehtoinen jumalanpalvelus eli messu, joka on muodoltaan tavallista sunnuntaijumalanpalvelusta vapaampi. Tärkeässä roolissa on myös musiikki ja esimerkiksi perinteisiä virsiä lauletaan bändin säestyksellä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.