Teollisuustuotanto jatkaa kasvuaan EU-maissa

Euroopan unionin maiden teollisuustuotanto kasvaa, ilmenee EU:n tilastokeskuksen julkistamista tuoreista tiedoista. Toukokuun tietoihin pohjaavista luvuista ilmenee, että teollisuustuotannon kokonaismäärä, rakennusteollisuus pois laskettuna, on kasvanut vuodessa 2,5 prosenttia.

EU-maista eniten kasvua on tapahtunut Suomessa, jossa teollisuustuotanto on kasvanut 5,2 prosenttia. Yhdysvalloissa vastaava kasvu on ollut 4,5 prosenttia ja Japanissa 7,6 prosenttia.

Ajanjaksolla maaliskuusta toukokuuhun teollisuustuotanto kasvoi EU:ssa niitä edeltäneisiin kolmeen kuukauteen verrattuna 1,1 prosenttia. Yhdeksässä kymmenestä tilastoidusta EU-maasta teollisuustuotanto oli tänä aikana kasvanut, vain Britanniassa tuotanto oli vähentynyt 0,2 prosenttia.

Eniten EU-maiden teollisuus kasvoi autoteollisuuden alalla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat