Teollisuusliitto jättänyt poliisille tutkintapyynnön Sievi Elementistä – henkilöstöä uhkailtu työpaikkojen menettämisellä lakkoon osallistuessa

Teollisuusliitto kertoi tiistaina jättäneensä Oulun poliisille tutkintapyynnön Sievi Element Oy:sta.

Teollisuusliitto pyytää poliisia tutkimaan, onko Sievi Element työnantajana syyllistynyt työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamiseen.

Teollisuusliiton tietojen mukaan Sievi Element on Teollisuusliiton ja yhtiön välisen työriidan aikana useita kertoja ja erilaisissa tilanteissa pyrkinyt monin eri tavoin estämään ja rajoittamaan työntekijöiden oikeutta järjestäytyä.

Teollisuusliiton mukaan yhtiö on myös muun muassa uhannut henkilöstöä työpaikan menettämisellä, jos lakko toteutuu tai työntekijät osallistuvat lakkoon.

Lue myös:

    Uusimmat