Teollisuushalli tuhoutui Savonlinnassa

Isohko teollisuushalli tuhoutui pahasti tänään aamulla syttyneessä palossa Savonlinnassa. Leipomosta noin 3500 neliön halliin osittain levinnyt palo tuhosi leipomon, mutta sammuttajat onnistuivat rajaamaan palon niin, ettei tuli päässyt halliin varastoituun tinneriin.

Palomestari Jyri Silmärin mukaan palo sai alkunsa todennäköisesti rasvakattilasta.
-Aluehälytyskeskuksen saaman ilmoituksen mukaan rasvakattila oli syttynyt tuleen ja palojälkien perusteella palo on levinnyt munkinpaistossa käytetystä astiasta, Silmäri kertoo. Palomestarin mukaan sammuttajat ja leipomon edustaja arvioivat vahinkojen suuruudeksi noin 3,5 miljoonaa markkaa.

Hallissa sijaitsee Vaasan Leipomoihin kuuluvan Linnaleivän lisäksi Kiitolinja Oy:n varasto sekä suojatyökeskus. Aluehälytyskeskus sai tiedon palosta kello viideltä aamulla. Tuottajantiellä riehuneen palon sammuttamisessa oli yhdeltätoista aamupäivällä menossa jälkisammutus.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat