Teollisuus satsaa tutkimukseen

Teollisuuden investoinnit tutkimukseen ja kehitykseen kasvavat huimaa vauhtia. Tutkimukseen käyttää eniten rahaa elektroniikkateollisuus Nokian imussa, seuraavina tulevat kemianteollisuus ja metsäteollisuus.

Tutkimus ja kehitys ovat päivän sanoja teollisuudessa. Suomalaiset teollisuusyritykset ovat vuodesta 97 kaksinkertaistaneet tuotekehittelyyn käyttämänsä rahamäärän. Tänä vuonna tutkimustyöhön käytetään lähes 18 miljardia markkaa. Tutkimus- ja kehitysinvestoinnit ovat jo noin 60 prosenttia teollisuuden kiinteistä investoinneista.

Selityksenä ja taustalla on tuotantorakenteen voimakas muutos. Yhä enemmän keskitytään korkean teknologian tuotteisiin ja osaamiseen. Siinä on metalli- ja elektroniikkateollisuudella hyvin merkittävä osuus. Nokian vahvan tuotekehittelyn imussa myös muiden teollisuuden alojen on panostettava tutkimukseen.

Muut teollisuuden alat ovat koko ajan lisänneet tutkimus- ja kehittämispanostustaan. Tärkeimmät metallin ja elektroniikan jälkeen ovat kemianteollisuus ja metsäteollisuus. Tutkimus- ja kehitystoiminta tuo myös lisää työpaikkoja - henkilöstö on kasvanut puolella parissa vuodessa. Tällä hetkellä 24 000 henkilöä pelkästään teollisuusyritysten piirissä toimii tutkimus- ja kehitystehtävissä. Tiedot ilmenevät Teollisuuden ja työnantajien tänään julkistetusta investointikyselystä.
(MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat