Teollisuuden usko tulevaisuuteen heikkeni

Kotimaisen teollisuuden luottamus tulevaisuuteen heikkeni hieman huhtikuussa, ilmenee Teollisuuden ja työnantajien tänään julkaisemista tiedoista. Luottamusindikaattorin pisteluku oli huhtikuussa 12, kun vastaava lukema oli maaliskuussa 16.

Terästehdas

Emu-alueella pisteluku nousi maaliskuun neljästä pisteestä huhtikuun viiteen pisteeseen. Koko Euroopan unionin alueella indikaattorin pisteluku pysyi ennallaan kolmessa pisteessä. Tulosten mukaan teollisuuden suhdannetilanne on pienestä laskusta huolimatta vahva.

Teollisuuden tuotantokapasiteetti oli huhtikuussa täysin käytössä 85 prosentilla. Kapasiteettipulaa esiintyi aiempaa yleisemmin ja vientitilauskirjat täydentyivät. Valmiiden tuotteiden varastot kasvoivat vähän, ja tuotteiden myyntihintojen nousuodotukset olivat hieman aiempaa maltillisemmat. Myös tuotannon lähikuukausien kasvunäkymät ovat hieman aiempaa varovaisemmat.

Rakennusalan luottamus suhdannekehitykseen vahvistui Suomessa lievästi huhtikuussa. Luottamusindikaattorin saldoluku oli huhtikuussa 11, kun se oli maaliskuussa 8. Rakennusteollisuusyritysten tilauskannat ovat hyvät, ja työvoimaa suunnitellaan lisättävän lähikuukausien aikana.

Koko talouden ilmapiiri-indikaattori laski Suomessa hieman. Indikaattori sai huhtikuussa arvon 103,6, kun se maaliskuussa oli 104,5. Lasku aiheutui teollisuuden, pörssikurssien ja kuluttajien luottamuksen yhtäaikaisesta heikkenemisestä. Koko EU:n keskiarvo oli 103,9. Emu-alueella indikaattori säilyi ennallaan ja oli 104,0.

Teollisuuden luottamusindikaattori lasketaan teollisuuden yritysjohtajien vastauksista. Heiltä kysytään mielipidettä lähikuukausien tuotanto-odotuksista, tilauskannasta sekä valmistuotevarastoista normaaliin verrattuna.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat