Teollisuuden tulevaisuususko hiipuu yhä

Teollisuuden luottamus tulevaisuuteen jatkoi heikkenemistään viime kuussa. Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton TT:n luottamusindikaattorin lukema heikkeni pistelukuun -11, kun se vielä kesäkuussa oli -7.

UPM

Luottamusindikaattori on viime kuukausina liikkunut selvästi pitkän aikavälin keskiarvon alapuolella. Aivan lamatunnelmissa teollisuus ei vielä kuitenkaan ole, sillä 90-luvun alkuvuosina ja vuoden 1996 minitaantuman alla mittari kävi alle -20 pisteen lukemissa.
Syksyllä 1998, jolloin maailmantaloutta ravistelivat Aasian ja Venäjän talouskriisit, mittari kävi alimmillaan -17 pisteessä.
Tänä kesänä teollisuuden luottamusta on heikentänyt erityisesti uusien tilausten väheneminen. Tuotanto-odotukset laskivat lievästi, mutta varastot jatkoivat alenemistaan. Erikseen laskettu rakennusalan luottamusindikaattori painui myös alaspäin ja oli heinäkuussa -18 pisteessä, kun kesäkuun lukema oli -12.
TT:n kyselyn mukaan rakennusalan tilauskirjat ovat yhä ohuet, ja alan yritykset suunnittelevat hieman vähentävänsä työvoimaa.

Suomi EU-maiden synkimmästä päästä


TT laskee teollisuuden luottamusindikaattorin joka kuukausi. Yritysjohtajilta kysytään sitä varten lähikuukausien tuotanto-odotuksia, tilauskannan kokoa sekä varastossa olevien valmiiden tuotteiden määrää normaaliin verrattuna. Rakennusalan yrityksiltä kysytään tilauskannan määrää normaaliin verrattuna ja odotusta henkilökunnan määrän kehityksestä lähikuukausina.
EU:n komissio julkisti jo eilen koko EU:n alueelta lasketut vertailukelpoiset indikaattorit. Sekä yritysten että kuluttajien tuntemuksia luotaava koko talouden ilmapiiri-indikaattori laski heinäkuussa sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Suomessa sen saldoluku painui kesäkuun 98,4 pisteestä 97,6 pisteeseen ja koko EU:ssa 101,1:stä pisteestä 100,6 pisteeseen.
Suomen teollisuuden usko tulevaan on viime kuukausina hiipunut EU:n keskiarvoa nopeammin. Kun EU-maiden luottamusindikaattoreita verrataan kunkin maan pitkän ajan keskiarvoon, suhdannetilanne oli heinäkuussa suhteellisesti paras Kreikassa ja heikoin Ruotsissa. Suomessa se oli Ruotsin ja Irlannin jälkeen kolmanneksi huonoin.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat