Teollisuuden tilaukset kääntyivät kasvuun

Teollisuuden uusien tilauksien väheneminen pysähtyi kesäkuussa. Tilastokeskuksen mukaan uusien tilausten arvo kasvoi kesäkuussa 2,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Tilaukset ovat olleet reippaassa laskussa koko alkuvuoden. Muun muassa toukokuussa takapakkia tuli yli kahdeksan prosenttia. Kokonaisuudessaan tammi-kesäkuussa vähennystä kertyi 6,3 prosenttia vuoden takaisesta.

Uudet tilaukset veti kasvuun metalliteollisuus, sillä kaikilla muilla toimialoilla oli vielä laskua.

Uusien tilausten kääntyminen kasvuun vahvistaa merkkejä talouskäänteestä euroalueella. Teollisuuden uudet tilaukset ovat jo tuoreiden tietojen mukaan nousussa muun muassa Saksassa.

Tilastokeskus varoittaa kuitenkin, että tiedot uusista tilauksista vaihtelevat voimakkaasti kuukaudesta toiseen.

Kokonaistuotanto edelleen laskussa

Tuotannossa muutos ei sen sijaan näy. Suomen teollisuustuotanto supistui kesäkuussa edelleen 5,7 prosenttia vuoden takaisesta. Tuotanto heikkeni hieman enemmän kuin alkuvuonna keskimäärin.

Lasku oli voimakasta etenkin sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa, joka putosi lähes kymmeneksen. Pudotusta toivat Nokian viime vuoden tuotannon vähennykset Suomessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat