Tennislegendat rikkoivat näyttävästi sääntöjä Australian avoimissa – "Jos olisin tiennyt, olisin tehnyt sen jotenkin muuten"

Tennislegendat Martina Navratilova ja John McEnroe rikkoivat turnauksen sääntöjä Australian avoimissa tiistaina. Navratilova ja McEnroe osoittivat näyttävästi mieltään yhden turnauksen kentän nimen muuttamiseksi.

Mielenilmaus tapahtui, kun Navratilova oli päättänyt nelinpeliottelunsa turnauksen legendojen sarjassa. Hän kiipesi tuomarin korokkeelle ja kutsui McEnroen kentälle.

Yhdysvaltalaislegendat esittelivät BBC:n mukaan kentällä lakanaa, jossa oli teksti: ”Evone Goolagong Arena”.

Viestillään he osoittivat mieltään australialaisen tennislegendan Margaret Courtin mukaan nimetyn kentän uudelleen nimeämiseksi. Turnausjärjestäjän mukaan kyseisenlaiset mielenilmaukset ovat kuitenkin kiellettyjä.

Navratilova on tullut tunnetuksi Courtin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevien näkemysten kritisoijana. Myös McEnroe on kritisoinut Courtin homofoobisia näkemyksiä.

Urallaan 24 grand slam -turnausta voittanut Court on julkisesti vastustanut samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Vuonna 2017 hän sanoi kristillisen radioaseman haastattelussa tenniksen olevan täynnä lesboja ja kutsui transsukupuolisia lapsia paholaisen aikaansaannoksiksi.

Navratilova ja McEnroe esittävät kentän nimeämistä uudelleen Evone Goolagongin, nelinkertaisen grand slam -voittajan mukaan.

Navratilova pahoitteli BBC:n mukaan sääntörikkomustaan. Hän ei sanojensa mukaan tiennyt toimineensa protokollan vastaisesti. Mielenosoituksensa sanomaa hän ei pahoitellut.

– Jos olisin tiennyt, olisin tehnyt sen jotenkin muuten. Mutta olisin joka tapauksessa tehnyt kantani selväksi. Rakennuksia ei nimetä ainoastaan tennisansioiden mukaan vaan myös kentän ulkopuolisten ansioiden mukaan.

Myös McEnroe pahoitteli Australian tennisliitolle toimintaansa.

– Täytyy myöntää, että en ole tullut tunnetuksi siitä, että olisin opiskellut sääntökirjaa tai aina toiminut sääntöjen mukaisesti. Pahoittelen sitä.

 

Lue myös:

    Uusimmat