TEM: Työttömyys kääntynyt kasvuun

Tilanne Suomen työmarkkinoilla on heikentymässä, arvioi työ- ja elinkeinoministeriö. Ministeriön vuoden alkupuoliskon lukujen perusteella kokonaistyöttömyys, nuorisotyöttömyys, pitkäaikaistyöttömyys ja ikääntyneiden työttömyys ovat kasvussa ja työvoiman kysyntä laskussa.

Työttömien työnhakijoiden määrä nousi huhtikuussa edellisen vuoden vastaavan ajankohdan yläpuolelle. Sama kehitys jatkui touko- ja kesäkuussa, mikä ministeriön mukaan osoittaa työmarkkinatilanteen heikentymistä.

Pitkäaikaistyöttömyys ja ikääntyneiden työttömyys ovat kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla nousseet korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2008 finanssikriisin. Vuoden 2009 alkupuoliskolla pitkäaikaistyöttömiä oli noin 40 000, mutta kuluvan vuoden alkupuoliskolla määrä on jo lähellä 60 000 henkeä ja kesäkuun lopussa liki 61 000.

Aiempaa useampi työtön on perusturvaetuuksien varassa.

Nuorten työttömyys on myös noussut edellisen vuoden tason yläpuolelle. Nuorisotyöttömyys laski viime vuoden loppupuolella voimakkaasti, mutta on ministeriön mukaan kääntynyt alkuvuonna selkeään nousuun. Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa 1 800 enemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa eli yhteensä 36 500.

Avoimia työpaikkoja vähemmän

Työvoiman kysyntä putosi kesäkuussa edellisen vuoden vastaavaa ajankohtaa alemmalle tasolle ensimmäisen kerran sitten helmikuun 2010. Samalla avoimiin työpaikkoihin on vaikeaa löytää työntekijöitä, sillä pitkään avoinna olleita työpaikkoja oli edellisvuotta enemmän.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin kesäkuun aikana 35 100 eli 2 600 vähemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Kaikkiaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuussa avoinna 68 600 työpaikkaa, mikä on 800 vähemmän kuin vuosi sitten.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa työttömiä työnhakijoita yhteensä 257 400, mikä on 4 800 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Ministeriö arvioi työttömien työnhakijoiden määräksi vuositasolla edelleen 245 000 henkeä, mutta tilanteen heikentymisen riski on sen mukaan näköpiirissä.

Tilastokeskuksen tänään julkaiseman työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli kesäkuussa 223 000, mikä oli 15 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan viime kuussa 7,9 prosenttia eli puoli prosenttiyksikköä vuoden takaista pienempi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat