Teloituksista valtaosa yhä Kiinassa

Kuolemanrangaistusta vastustavan kansainvälisen järjestön mukaan Kiinassa tehtiin viime vuonna ainakin 5000 teloitusta.

Maailmassa tehtiin viime vuonna noin 5500 teloitusta, joista lähes 90 prosenttia Kiinassa.

Kuolemanrangaistusta vastustava Hands off Cain -järjestön mukaan teloitusten määrä laski hiukan edellisvuodesta.

Kiinassa teloituksia tehtiin viime vuonna ainakin 5000. Järjestö huomauttaa, että raportoitujen teloitusten määrän uskotaan kuitenkin olevan Kiinassa todellista lukua alhaisempi.

Toiseksi eniten teloituksia tehtiin Iranissa, jossa määrä nousi toissa vuoden 154:stä 197:ään. Kolmanneksi eniten teloituksia tehtiin Vietnamissa.

Yhdysvalloissa toimeenpantiin 59 kuolemanrangaistusta, kun vuonna 2003 määrä oli 65, järjestö kertoi.

(MTV3-AFP-STT)

Lue myös:

    Uusimmat