TeliaSonera vähentää 400 laajakaistatyötehtävää

TeliaSonera aloittaa yt-neuvottelut Suomen laajakaistaliiketoiminnassaan. Yhtiön arvion mukaan vähentämistarve on noin 390 työtehtävää.

TeliaSonera kertoi keskiviikkona, että Suomen laajakaistatoiminnoissa jatketaan viime vuonna käynnistettyä toiminnan tehostamisohjelmaa.

Suomen laajakaistatoiminnoista vastaavan johtajan Juha-Pekka Weckströmin mukaan yhtiön nykyinen kustannusrakenne on liian raskas kilpailijoihin nähden.

Yhteistoimintaneuvottelut kohdistuvat lähes kaikkiin laajakaistaliiketoiminnan osa-alueisiin. Yhtiön mukaan työtehtävien vähennykset jakautuvat melko tasaisesti eri puolille Suomea, mutta pääpaino on pääkaupunkiseudulla.

TeliaSoneran mukaan työntekijöitä, joiden työtehtävä loppuu, ei irtisanota, vaan heidät sijoitetaan yhtiön osaajakeskukseen. Osaajakeskuksessa työntekijällä on käytettävissään normaalia irtisanomisaikaa pidempi ajanjakso työnhakuun ja uudelleen sijoittumiseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat