TeliaSonera uusi hallituksensa

Ylimääräisessä yhtiökokouksessa viisi hallituksen kahdeksasta jäsenestä vaihdettiin neljään uuteen kesken vuoden.

TeliaSonera uusi hallitustaan ylimääräisessä yhtiökokouksessa tänään Tukholmassa. Hallituksen suomalainen puheenjohtaja Tom von Weymarn säilytti paikkansa, samoin hallituksen jäsen Timo Peltola, mutta viisi hallituksen jäsentä sai lähteä ja neljä uutta valittiin tilalle. Uutena hallitukseen tuli Aspocompin toimitusjohtaja Maija-Liisa Friman.

Ylimääräisen yhtiökokouksen erikoisuutena oli se, että kukaan ei tohtinut sanoa ääneen miksi TeliaSonerassa tehtiin iso hallitusremontti ja viisi hallituksen kahdeksasta jäsenestä vaihdettiin neljään uuteen. Asiaa kaarreltiin ja kierreltiin, mutta missään puheenvuorossa ei sanottu, että hallitusremontti tehtiin kesken vuoden, koska TeliaSoneran pääomistajan Ruotsin valtion ruoriin tarttuivat uudet miehet ja naiset viime syksyn valtiopäivävaalien myötä.

- Minulla on hyvä kuulo ja siitä erinomainen, että kuulen myös kuinka monta osaketta kukin ääni edustaa, ylimääräisen yhtiökokouksen puheenjohtaja, asianajaja Sven Unger tokaisi ja paukutteli päätökset kiinni Ruotsin ja Suomen valtioiden edustajia kuunnellen.

Ruotsin valtio omistaa 45 prosenttia ja Suomen valtio 13 prosenttia TeliaSonerasta. Kokouksen vastarannan kiiski, osakesäästäjien edustaja Gunnar Ek pelkäsi, että lyhyellä tähtäimellä toimivat osakekeinottelijat tyhjentävät TeliaSoneran suuret kassavarat ja paloittelevat konsernin. Tällä hän tarkoitti muun muassa paikalla ollutta Christer Cardellia, mutta tämä ei heittäytynyt keskusteluun. Kokouksen jälkeen Cardell vakuutti tiedotusvälineille toimivansa pitkällä tähtäimellä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat