TeliaSonera keskeyttää osan yt-neuvotteluista

TeliaSoneran omistamien Sonera Pisteen ja Päämiehen yhdistämisestä johtuvat yt-neuvottelut jatkuvat kuitenkin edelleen.

TeliaSonera Finlandin henkilöstön edustajat, Toimihenkilöunionin edustajat ja yhtiön johto olivat tänään koolla keskustelemassa meneillään olevista yhteistoimintamenettelyistä.

Kokous päätti, että meneillään olevista yhteistoimintamenettelyistä keskeytetään syyskuussa aloitetut yhtiön maantieteelliseen sijoittumiseen liittyvät neuvottelut.

- Näissä neuvotteluissa on katsottu, kuinka me tulemme jatkossa sijoittamaan tausta- ja tukitoiminnot keskisuurille paikkakunnille, kertoo TeliaSonera Finlandin viestintäjohtaja Ahti Martikainen.

Kokous myös totesi, että elokuun lopussa alkaneiden ja eilen päättyneiden Asiakasprosessit ja -järjestelmät -divisioonan yhteistoimintaneuvottelujen perusteella tehtyjen päätösten toimeenpano keskeytetään.

TeliaSonerassa on ollut meneillään myös kolmannet yt-neuvottelut, jotka koskevat kaikkiaan 270 työntekijää. Nämä neuvottelut jatkuvat Martikaisen mukaan normaalisti. Syynä neuvotteluihin on TeliaSoneran omistamien Sonera Pisteen ja Päämiehen yhdistäminen, mikä johtaa myymäläpeiton ja tukitoimintojen karsimiseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat